Saudi-kuningas erotti sekaopetusta vastustaneen

Saudi-Arabian kuningas Abdullah on erottanut naisten ja miesten yhteistä yliopistoa vastustaneen uskonoppineen, kertoo valtion uutistoimisto SPA. Maan hengellisiin johtajiin kuuluva sheikki Saad al-Shithri oli vaatinut, että uskonoppineiden pitäisi tarkastaa maan ensimmäisen sekayliopiston opetussuunnitelma.

Ulkomaat

Uutistoimista ei kertonut syytä kuninkaan harvinaiselle päätökselle. Kuningas Abdullah antoi määräyksen sen jälkeen, kun sheikki Saad al-Shithri oli todennut uuden yliopiston opetusohjelman tarkistamisen olevan tarpeen. Saad al-Shithri halusi, että uskonoppineet olisivat tarkistaneet, ettei yliopiston opetusohjelma riko islamilaista sharia-lakia. Saad al-Shithri vastusti lisäksi miesten ja naisten yhteisopetusta.

Uskonoppineet johtavat Saudi-Arabiaa yhteistyössä maan kuningashuoneen kanssa. Uskonoppineet valvovat maan moskeijoita, koululaitosta sekä johtavat uskonnollista poliisia.

Kuningas Abdullahin tiede- ja teknologia yliopisto vihittiin käyttöön syyskuussa. Yliopistolla on lähes rajattomat varat, ja sen tutkimusmahdollisuudet ovatkin houkutelleet yliopistoon lukuisia johtavia tieteentekijöitä ympäri maailman. Yliopisto on yksi vuonna 2005 valtaan tulleen kuningas Abdullahin tärkeimmistä projekteista. Saudi-Arabian hallitus on luvannut yliopistolle akateemisen vapauden, eikä yliopisto kuulu maan opetusministeriön alaisuuteen.

Lähteet: Reuters