1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Monty Pythonin lentävä sirkus täyttää vuosia

Brittiläisen huumorin Klassikko Monty Pythonin lentävä sirkus sai ensiesityksensä BBC:llä 40 vuotta sitten. Sarja on ollut esikuva monelle nykyiselle komediasarjalle.

Monty Python-ryhmän pääjäseniä olivat Terry Jones (vas.), Graham Chapman, John Cleese, Eric Idle, Terry Gilliam ja Michael Palin. Kuva: BBC

Graham Chapmanin, Eric Idlen, Terry Gilliamin, Michael Palinin ja John Cleesen ideoimasta komediasarjasta muodostui käsite jo omana aikanaan, ja sen absurdi huumori ja visuaaliset oivallukset ovat vaikuttaneet näkyvästi myös nykykomediaan. Lentävä sirkus on ollut esimerkiksi yksi South Parkin esikuvista.

Anarkistisen huumorin kukkasia

Monty Python -klassikoihin kuuluvat muun muassa sketsit kuolleesta papukaijasta ja typerien kävelytyylien ministeriöstä. Vitsejä yhdistivät toisiinsa Terry Gilliamin groteskit animaatiot. Suomessa sarjaa esitettiin vuonna 1972.

Televisiosarjasta konseptituotteeksi

Monty Pythonin lentävän sirkuksen ympärille kehkeytyi myös elokuvia, teatteriesityksiä, musiikkialbumeja, kirjoja sekä videopelejäkin, ja voidaankin puhua konseptituotteesta.

Lentävää sirkusta tehtiin vuodesta 1969 vuoteen 1974. Pythonilaisista Terry Gilliam on jatkanut elokuvaohjaajana, John Cleese taas esiintyi äskettäin Norjan suurimman elektroniikkaliikkeen Elkjøpin mainoksessa.