Madeleine Albrightin rintakorut kertovat lähihistoriaa

Yhdysvaltain entisellä ulkoministerillä Madeleine Albrightilla oli tapana lähettää poliittisia viestejä näyttävillä rintakoruillaan. Esimerkiksi Lähi-idässä rauhaa hieroessaan hän kantoi rintapielessään kilpikonnaa. Albrightin koruista yli 200 on nyt esillä New Yorkin taide- ja designmuseon MAD:n Read My Pins -näyttelyssä.

kulttuuri
Madeleine Albright rintapielessään suurikokoinen kultainen käärmekoru.
Madeleine Albright.Andrew Gombert / EPA

Albright koruvalinnat olivat sekä poliittisia kannanottoja että viestejä siitä, millaisella tuulella hän kunakin päivänä oli. Hän oli ottanut korujen vaihtelun tavakseen jo diplomaattina ja jatkoi sitä tultuaan valituksi Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministeriksi vuonna 1997.

Albrightin mukaan koruista tuli osa hänen diplomatiansa keinoja. - Presidentti George H. W. Bushilla oli ollut tapana sanoa "lukekaa huuliltani", minä aloin pian sanoa työtovereille ja toimittajille, että "lukekaa koruistani".

Korujen tyyli vaihteli. Osa oli hillittyjä piiloviestejä, osa silmille räjähtäviä julistuksia. Monet olivat löytöjä ulkomailta ja lahjoja ystäviltä ja maailman johtajilta.

Kultainen käärme aloitti kokoelman

Read My Pins -näyttelyyn, joka on avoinna MAD:ssa tammikuun loppuun, korut on valittu symbolisen arvonsa perusteella. Niinpä osa on arvokasta antiikkia, osa edullisia pukukoruja. Näyttelyyn liittyy kirja, joka kertoo korujen historiallisesta ja taiteellisesta arvosta.

Näyttelyn kohokohta on koru, josta kaikki alkoi. Kun Saddam Husseimin hallinto oli kutsunut Albrightia käärmeeksi, hän pani rintaansa kultaisen käärmeen matkustaessaan seuraavan kerran Irakiin.

Oma iso lokeronsa Albrightin korurasiassa oli Yhdysvaltoihin viittaavilla koruilla. Yksi erikoisimmista teetettiin hänelle. Se on hopeinen vapaudenpatsas, jonka silminä on kaksi kelloa. Toinen on ylösalaisin. Siten sekä Albright että hänen neuvottelukumppaninsa näkivät, milloin kokouksen aika oli umpeutumassa.

Lähteet: DPA, YLE Uutiset