1. yle.fi
  2. Uutiset

Roskalavat ovat citydyykkarin aarreaittoja

Roskiksissa saattaa lojua antiikkia, harvinaisia kirjoja ja käyttökelpoisia muistoja menneestä maailmasta.

jäteastiat
YLE / Outi Pukkila

- Olen löytänyt jätesäkillisen kosmetiikkaa, Mulberryn lompakon, uutuuttaan hohtavan kahvinkeittimen ja kameranjalan. Poisheitettyjen tavaroiden lista on loputon, selvittää nimettömänä pysyvä citydyykkari.

Nimeään hän ei kerro, sillä naapurit ja lähitienoo eivät välttämättä katso puuhaa hyvällä silmällä.

- Koulussa lapsille irvaillaan, että taidatte saada uudet kännykät kun isänne kävi tänään roskiksella, kuvaa dyykkari.

Isän jalanjäljillä

Roskalavojen tutkiminen on citydyykkarilla veressä. 1960-luvulla syntynyt dyykkari pelasti pikkupoikana isänsä kanssa vanhan kakluunin Helsingin Hakaniemessä.

- Työmiehet kantoivat sitä roskalavalle ja isäni huomasi tämän. Hän kysyi kakluunin hintaa ja maksoi siitä loppujen lopuksi pullon viinaa, kertoo mies.

Roskalavojen anti vaihtelee kaupunginosittain. Etelä-Helsingissä asuu vaurasta väkeä ja jätteet ovat sen mukaisia. Valintatalon kasseja ei dyykkarin mukaan kannata tutkia, merkkiliikkeiden pakkauksia kyllä.

- En halua löytää mitään erityistä, en todellakaan. Itse asiassa toivon, että minun ei tarvitsisi lainkaan dyykata vaan joku muu hoitaisi homman puolestani, huokaa citydyykkari.

Lähteet: YLE Helsinki/ Outi Pukkila

Lue seuraavaksi