Oasiksen taru lopullisesti ohi

Oasis-yhtyeen laulajan Liam Gallagherin mukaan yhtye on lopettanut toimintansa. Hän kertoi yhtyeen lopullisesta päätöksestä The Times -lehden haastattelussa.

viihde
Liam ja Noel Gallagher.
Muusikkoveljekset Liam (vas.) ja Noel Gallagher.Reuters-tv

Liam Gallagher puhui nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa sen jälkeen, kun hänen veljensä Noel lähti yhtyeestä elokuussa. Hän sanoo The Times -lehden haastattelussa lopettamisen olevan harmillista mutta väistämätöntä. Gallagherin mukaan bändissä oleminen oli hauskaa, mutta mikään ei kestä ikuisesti.

Liam Gallagher aikoo jatkaa musiikin tekemistä myös tulevaisuudessa.

Elokuussa Noel Gallagher ilmoitti jättävänsä yhtyeen, kun heidän Pariisin-konserttinsa äkillisesti peruttiin. Hän sanoi syyksi sen, ettei kykene enää työskentelemään veljensä kanssa ja muut bändiläiset eivät tue häntä.

Oasis perustettiin Manchesterissa vuonna 1991. Yhtyeen levyjä on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta.

Lähteet: YLE Uutiset