Tähtihetki: Up - kohti korkeuksia

Up - kohti korkeuksia on sekoitus vallatonta huumoria, huikeaa mielikuvitusta ja syvää elämänviisautta, sanoo Tarmo Poussu ja antaa elokuvalle täydet viisi tähteä. Anu Silfverbergin filmi sai kyyneliin, niin animaatio kuin onkin.

kulttuuri

Loistavista digianimaatioistaan tunnettu Pixar-studio tekee aikamme parhaita koko perheen elokuvia. Studion ensimmäinen 3D-leffa nousee sellaisten Pixar-helmien rinnalle kuin Nemoa etsimässä, Rottatouille ja Wall-E. Niiden tavoin se antaa aikuiskatsojalle vähintään yhtä paljon kuin lapselle – eli verrattomasti enemmän kuin valtaosa Hollywoodin nykyviihdettä.

Up – kohti korkeuksia kertoo 78-vuotiaana leskeksi jäävästä herra Fredricksonista, joka päättää vihdoin toteuttaa elinikäisen unelmansa suuresta seikkailumatkasta Etelä-Amerikan viidakoihin. Kumppanikseen hän saa avuliaan partiopojan, jonka viaton uteliaisuus ja avoimuus asettuu tarinassa omalle unelmalleen omistautuneen vanhuksen vastavoimaksi.

Pete Docterin ohjaamassa elokuvassa nuoruus ja vanhuus elävät harvinaisella tavalla rinnan. Elokuvan nerokas alkujakso tiivistää muutamaan minuuttiin koko herra Fredricksonin aikaisemman elämän. Sen ansiosta näemme hänet läpi koko elokuvan ikään kuin kaksoisvalotuksessa: sekä äreänä vanhuksena että innokkaana pikkupoikana.

Up – kohti korkeuksia on elokuva unelmien voimasta – niin hyvässä kuin pahassa. Unelmansa innoittamana herra Fredrickson muuttaa vanhan kotitalonsa tuhansien ilmapallojen kannattelemaksi ilmalaivaksi. Mutta ajaessaan sokeasti takaa omaa haavettaan hän on vähällä tuhota sekä itsensä että uudet ystävänsä: avuliaan Rasmus-pojan, seurallisen Dogi-koiran ja viidakon kätköissä elävän jättiläislinnun. Samaan erehdykseen lankeaa elokuvan toinen aikuinen: viidakossa asuva tutkimusmatkailija.

Kaikista Pixar-studion elokuvista Up – kohti korkeuksia on hengeltään lähinnä japanilaisen animaatiovelho Hayao Miyazakin elokuvia. Niiden tavoin se on täyteläinen sekoitus vallatonta huumoria, huikeata mielikuvitusta ja syvää elämänviisautta.

Tarmo Poussu

Vanhan yksinäisen miehen ja isää vailla olevan nörttipojan ystävyydestä sekä yhteisestä seikkailusta kertova Up - kohti korkeuksia on poikkeuksellisen suuria ajatuksia ja tunteita herättävä animaatio. Se on myös niitä elokuvia, joissa viihtyvät sekä aikuiskatsojat että lapset.

Tulen lopun elämäni muistamaan siitä jakson, jossa käydään läpi päähenkilön elämä lapsuudestaa vanhuuteen. Tämä "ihmiselämä pikakelauksella” on yksi koskettavimpia asioita, joita olen valkokankaalla pitkiin aikoihin nähnyt. Elämän suunnan määräytyminen, merkittäviksi nousevat hetket ja arjen onnet on kuvattu sanattomassa kohtausten sarjassa hienovaraisesti mutta tunnelatausta säästelemättä. Koska viimeksi itkit animaatiossa?

Pienimmiltä katsojilta episodi taitaa mennä kaukaa ohi, mutta muuten elokuva onkin rikas satu täynnä outoja maisemia ja huvittavia eläimiä. Jopa koirien persoonat ovat tarkkaan mietittyjä ja täynnä hienoja havaintoja. Tähdeksi nousee pulskanpuoleinen seurakoira, jonka keskittymiskyky riittää lähinnä aihekokonaisuuksiin ”rakkaus”, ”pallo” ja ”orava”.

Yksi asia jäi mietityttämään. Muuten Up poikkeaa animaatioiden valtavirrasta täysin, mutta yhdessä asiassa se toistaa genreä: tytölle ei juuri löydy samastumiskohteita. Päähenkilöt eläimiä myöten ovat poikia ja miehiä – vaimon roolia lukuun ottamatta. Tämä ei ole lastenanimaatioissa mitään uutta, mutta herättää kysymyksiä; miksi juuri lapsille tarjotaan tarinoita, joissa sekä eläin- että ihmishahmot ovat poikia, elleivät ole jonkun morsiamia?

Up on 3d-animaatio. Se tuntuu tässä, kuten monessa muussakin elokuvassa oikeastaan turhalta. 3d:n rooli ei ole niin valtava, etteikö elokuvaa voisi hyvin katsoa ilmankin. Lisäksi lasit tummentavat kuvaa melkoisesti. Tekniikka tuntuu vieläkin enemmän itsetarkoitukselliselta myyntikikalta kuin olennaiselta osalta elokuvaa.

Anu Silfverberg