Kemiönsaarella suljetaan neljä koulua

Kemiönsaarella suljetaan neljä koulua. Kunnanvaltuusto päätti keskiviikkona, että Tjudan, Ytterkullan, Björkbodan ja Mjösundin alakoulut suljetaan kevätlukukauden jälkeen vuonna 2010.

Kuva: Yle

Lakkautuslistalla ollut Taalintehtaan koulu sen sijaan päätettiin säilyttää. Valtuustossa asiaa puitiin lähes neljä tuntia ja monien äänestysten jälkeen päätökset tehtiin.

Koulujen lakkauttaminen on kuumentanut tunteita ja lasten vanhemmat ovat osoittaneet mieltään lakkauttamissuunnitelmia vastaan. Suuri joukko vanhempia on sitä mieltä, että laskelmat ovat perusteettomia ja ne pitäisi tehdä uudestaan.

Kemiönsaarelaiset vanhemmat Veijo Lücke, Jyrki Penna ja Salla-Riikka Vesterlund ovat pettyneitä valtuuston päätökseen. Heidän mielestä olisi pitänyt tehdä tarkempia kustannuslaskelmia. He olisivat myös halunneet, että suomenkielisillä olisi ollut oma kyläkoulu pohjoisosassa.

- Suomenkielisiä lyötiin nyt halolla päähän, mutta valtuutetuilla ei tullut päähän se, mikä pako tästä seuraa. Omalta kohdaltani suunnitelmat ovat valmiina, yritys lähtee saaresta ja talot myydään, toteaa Lücke pettyneenä.

- Nyt ei suomenkielisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä täältä pois. Tästä tulee ruotsinkielinen kunta, jatkaa Penna.

- Suomenkielisten vähemmistöasema on täällä nyt hirveä. Muutimme Turusta sen takia, että saisimme lapsemme pieneen kouluun. Halutaanko tässä kunnassa, että suomenkieliset lapsiperheet eivät tänne muuta, Vesterlund kiteyttää tunteensa.

Tulevaisuudessa saaren eteläosassa asuvat käyvät Taalintehtaan koulua ja pohjoisosassa asuvat lapset käyvät Kemiönsaaren keskuskoulua. Tänä vuonna keskuskoulussa on neljäkymmentäviisi 1-6 luokkalaisia. Taalintehtaan koulua käy 26 oppilasta ja Mjösundin koulua käy 28.