9.10.2009: Mikko ja Martat imuria valitsemassa

Uuden pölynimurin hankinnassa on mietittävä hintaa, asunnon kokoa, imurin mallia, imutehoa, suodattimia, johdon pituutta, pölypusseja ja koko masinan painoa. Marttojen Hanni Kurosen mukaan kallis imuri ei ole oikotie onneen.

pölynimurit
Kalliimpi imuri palvelee kymmenenkin vuotta.
Myyjä Paavo Rasi on Marttojen kanssa samaa mieltä siitä, että tärkeintä on valita imuri käyttötarkoituksen mukaan.YLE Etelä-Karjala

Kiertävät pölynimurikauppiaat tuputtavat kotikäyttöön jopa parin tuhannen euron hintaisia imureita. Kaupan hyllyltä imurin voi saada tarjouksessa jopa alle sadalla eurolla.

-Kotimyyntimallit on ihan hyviä, mutta niillä ei ole laatua niin paljon enemmän kuin kaupan imureissa, että kyllä siinä maksetaan jostain ihan muusta kuin yksin paremmasta laadusta, kertoo Marttojen Hanni Kuronen.

Kurosen mukaan ennen imurin hankintaa on syytä muistaa, että esimerkiksi lemmikkien karvojen kurissapito vaatii yleensä erityisen hyvää imutehoa.

-Ja sekin on syytä ottaa huomioon, onko kotona paljon imuroitavaa. Mini-imuri käy hyvin opiskelijakämppään, mutta ne eivät toimi isoissa kodeissa. Allergisten kannattaa puolestaan olla tarkkana suodattimien kanssa. Jos ei ole allergioita, niin ei ehkä kannata maksaa kalliista hepasuodattimista. Ja imurin sähköjohdon pituus ja masinan paino on nekin syytä tsekata.

Pölypussittomat mallit voivat olla hankalia puhdistaa

Suurin ero pölypussillisen ja pussittoman imurin välillä on, että pussittoman mallin säiliö on puhdistettava.

-Kuluttaja-lehden testissä pärjäsivät perinteiset pussilliset mallit paremmin. Säiliön puhdistaminen voi olla paljon hankalampaa kuin pussin vaihto, mutta tottakai pusseista tulee kustannuksia, Kuronen muistuttaa.

Lähteet: YLE Keski Suomi