Nobelin rauhanpalkinto Obamalle

Nobelin rauhanpalkinnon saa tänä vuonna Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Norjan Nobel-komitean puheenjohtajan Thorbjörn Jaglandin mukaan Obama on tuonut toivoa maailmaan.

Ulkomaat
Barack Obama
EPA / CHIP SOMODEVILLA

Nobel-komitea ilmoitti rauhannobelistin nimen Oslossa keskipäivällä. Perusteluissa mainitaan Obaman ponnistelut kansainvälisen diplomatian ja kansojen välisen yhteistyön vahvistamiseksi sekä hänen työnsä ydinaseiden leviämistä vastaan. Obaman sanotaan luoneen uuden ilmapiirin kansainvälisessä politiikassa.

Nobel-komitea kiinnittää myös huomiota siihen, että Obaman johdolla Yhdysvallat on ottanut aiempaa rakentavamman roolin ilmastonmuutoksen rajoittamisessa.

Yllättävä päätös

Nobel-komitean puheenjohtaja perusteli vasta tämän vuoden alussa valtaan nousseen presidentti Obaman palkitsemista sillä, että komitean tulee valita se henkilö, joka vuoden aikana on tehnyt eniten maailmanrauhan puolesta.

Nobel-ehdokkaiden listalla oli yli 200 nimeä. Obaman ja Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn nimet olivat harvoja listalta etukäteen julkisuuteen vuotaneita nimiä, mutta Obaman valintaa on pidetty yllättävänä. Päätös antaa palkinto presidentti Obamalle oli yksimielinen.

Neljäs amerikkalaispresidentti

Rauhanpalkinnon arvo on 10 miljoonaa ruotsin kruunua, eli vajaat miljoona euroa. Obama on kolmas istuva Yhdysvaltain presidentti, joka on sanut Nobelin rauhanpalkinnon. Edelliset saajat ovat Woodrow Wilson vuonna 1919 ja Theodore Roosevelt vuonna 1906. Presidenttinä vuosina 1977-1981 toiminut Jimmy Carter sai palkinnon vuonna 2002.

Lähteet: YLE Uutiset