Harjavallassa muistetaan Aleksis Kiveä koulupäivän merkeissä

Harjavallan kouluissa vietetään lauantaina Aleksis Kivi -päivää. Keskustan kouluun kokoontuu yhteensä 700 harjavaltalaista peruskoululaista. Ohjelmassa on muun muassa elokuvan katselua, erilaisiin urheilulajeihin tutustumista, t-paitojen painantaa ja pihamaalausta.

Harjavallan Keskustan koulussa vietetään tänään koulupäivää. Kuva: YLE / Tuuli Liekari

Muiden peruskoululaisten viettäessä vapaapäivää istutaan Harjavallassa koulunpenkillä. Kyseessä on jo monivuotinen perinne, joka Keskustan koulun rehtori Kimmo Salokankaan mukaan on otettu hyvin vastaan.

- Tietenkään se ei aina kovin mukavalta tunnu ja monella on harrastuksia, joiden vuoksi ei pääse kouluun. Mutta kyllä näistä on yhteisymmärryksellä eteenpäin päästy ja yleensä lauantaipäivistä on yritetty tehdä vähän erilaisia koulupäiviä, Salokangas kertoo.

Luennoilla ei oppilaiden tarvitsekaan istua, vaan luvassa on monenlaista ohjelmaa. Kirjailijavieras Sari Peltoniemi saapuu viihdyttämään koulun pienimpiä,1.-6. luokkalaisia. Lisäksi he pääsevät tutustumaan kaupungin kirjastoon. 7.-9. luokkalaiset puolestaan saavat katsella fantasiaelokuvaa.

- Meillä on myös pajoja, t-paitojen painantaa, teknistä työtä, pihamaalausta, puistosuunnittelua. Ja liikunnallisempaa toimintaa; tutustumme erilaisiin urheilulajeihin. Oppilaat ovat itse saaneet valita, minkä tyyppiseen toimintaan osallistuvat.

Tuntematon kansalliskirjailija

Koulupäivää vietetään Aleksis Kiven kunniaksi. Suomalaisen kirjallisuuden isän syntymästä tulee tänään kuluneeksi 175 vuotta. Salokankaan mielestä nuoret eivät tunne kansalliskirjailijaa kovin hyvin.

- Varmaankin voi olla niin, että Aleksis Kivi on jo tuntemattomampi meidänkin oppilaille. Toki äidinkielen opetuksessa tutustutaan kirjallisuuden perusteoksiin ja suomalaisiin kirjailijoihin. Voisimme paremminkin pitää esillä omia kirjailijoitamme ja perinteitämme, jotta ne säilyisivät oppilaidemme ja lastemme muistissa ja mielessä, Salokangas pohtii.

Kahdeksasluokkalaiset Nea Kaski ja Julia Hautaoja myöntävät, ettei Kiven tuotantoon ole tullut tutustuttua.

- En ole koskaan tutkinut Aleksis Kiveä enkä lukenut hänen kirjaansa, joten en tiedä hänestä paljoa. Tiedän romaanin Seitsemän veljestä, mutten ole vielä lukenut sitä, Kaski sanoo.