1. yle.fi
  2. Uutiset

Turhat kännykkähälytykset palokuntien riesana

Erilaiset tarkistustehtävät ilman varsinaista onnettomuutta muodostavat jo kolmasosan palokuntien hälytyksistä, kertoo Savon Sanomat. Autoilijoiden kännykkähälytykset rumentavat tilastoa.

Kotimaan uutiset

Lehden mukaan Suomen palokunnat tekevät päivittäin 20 turhaa tarkistustehtävää, joihin ei tarvittaisi palokunnan apua. Määrä on korkea, koska yhä useampi autoilija soittaa kännykällä tien päältä epävarmoista havainnoista, kun ei itse pysty niitä tarkentamaan.

- Viime kesänä tuli paljon hälytyksiä, jossa ilmoittaja oli nähnyt saaressa tai lahden toisella puolella savua, palomestari Antti Saarinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Moni savu on osoittautunut grillituleksi tai luvalliseksi risujen poltoksi. Tällaisten hälytysten perässä palokunnat ajavat vuosittain noin 8000 kertaa.

Palovaroittimesta tehtyjä äänihavaintoja ja automaattisten paloilmoitinlaitteiden virhehälytyksiä palokunnat tarkastavat vuodessa noin 22 000 kertaa.

Pohjois-Savon pelastuslaitokselta muistutetaan, että toki on hyvä, kun ihmiset ilmoittavat havaitsemistaan paloista ja onnettomuuksista rohkeasti ja ripeästi, mutta...

- Olisi kuitenkin hyötyä, jos ilmoittaja osaisi sanoa, mitä paikalla on tapahtunut. Usein vain ajetaan ohi eikä pysähdytä katsomaan, onko esimerkiksi kolariautossa loukkaantuneita, palomestari Hannu Oravainen sanoo lehden haastattelussa.

Virheellinen havainto aiheutti palohälytyksen syyskuussa myös presidentin kesäasunnolle Naantalin Kultarantaan. Tuolloin ohikulkijan tekemä hälytys tulipalosta osoittautui savusaunan lämmitykseksi.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi