1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Afrikka vaatii korvauksia ilmastonmuutoksesta

Afrikan valtiot aikovat vaatia rikkailta mailta kymmenien miljardien eurojen korvauksia vahingoista, joita ilmaston lämpeneminen aiheuttaa Afrikalle.

Kuivuminen olisi ankarinta Länsi- ja Etelä-Afrikassa, Keski-Amerikassa, Välimeren seudulla ja Australian rannikoilla. Kuvassa Egyptin Valkoinen erämaa ja sen jäännösvuoria. Kuva: EPA / Mike Nelson

Afrikan unioni ilmoitti sunnuntaina, että Afrikan valtiot esittävät vahingonkorvausvaatimuksen joulukuussa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa.

Eräiden Afrikan maiden korkeimpia johtajia oli kokoontunut Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougou'un pohtimaan Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin liittyviä vaatimuksia. Burkina Fason ympäristöministeri Salifou Sawadogo arvioi mantereen rahantarpeeksi 65 miljardia dollaria (44 miljardia euroa).

Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen vahingollisesti Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Maailmanpankki arvioi, että kehitysmaat kärsivät noin 80 prosenttia kaikista ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista, vaikka ne ovat vastuussa vain kolmasosasta maailman kasvihuonepäästöistä.

Afrikan unionin puheenjohtaja Jean Ping muistutti, että Yhdysvaltain osavaltion Texasin 30 miljoonaa asukasta tuottaa yhtä paljon kasvihuonekaasuja kuin miljardi afrikkalaista yhteensä.