1. yle.fi
  2. Uutiset

Talouden Nobel ensimmäistä kertaa naiselle

Kaksi yhdysvaltalaistutkijaa jakaa tämän vuoden taloustieteen Nobel-palkinnon. Palkitut tutkijat Elinor Ostrom ja Oliver E. Williamsson saivat palkinnon ansioistaan talouden hallinnoinnin ja järjestämisen tutkimuksessa. He ovat tutkineet muun muassa yhteisen ja yksityisen omistuksen välisiä eroja sekä yritysten kilpailumekanismeja. Ostrom on myös ensimmäinen nainen, joka on saanut palkinnon.

talous

Vuonna 1933 syntynyt Elinor Ostrom työskentelee Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Hänen tutkimuksensa haastaa käsityksen siitä, että yhteisesti omistettua omaisuutta hoidettaisin tehottomammin kuin yksityistä. Hän on tutkimuksissaan osoittanut, että esimerkiksi yhteisesti omistetut metsät tuottavat yhtä hyvin kuin yksityiset.

Oliver E. Williamson (s. 1932) työskentelee Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Hän on tutkinut talouden kilpailumekanismeja yritysten kannalta. Hänen ydinteesinsä on, että markkinat ja yritykset ovat kaksi eri organisaation muotoa, joilla on erilaiset metodit ratkaista ristiriitoja. Williamson on myös Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtori. Hänet promovoitiin vuonna 1995.

Tunnettuja Suomessakin

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin Vesa Kanniaisen mukaan kumpikaan palkinnon saajista ei ole tutkimusalueensa aivan ensimmäisiä uranuurtajia. Kanniaisen mukaan molemmat ovat kuitenkin aihepiiriensä "seuraavan polven" eturintamaa.

Kanniaisen mukaan Williamsonin kädenjälki näkyy sopimusoikeuden lainsäädännössä, vaikka konkreettisesti sitä ehkä voikaan osoittaa. Hän korostaakin molempien palkinnon saajien olevan nimenomaan perustutkimuksen tekijöitä.

- Ilman Williamsonin työtä ymmärtäisimme organisaatioiden toiminnasta nykyistä vähemmän, sanoo Kanniainen, jolla on hyllyssään kuusi Williamsonin teosta.

Ostrom on puolestaan selvittänyt yhteishyödykkeiden eli ihmiskunnan yhdessä omistamien valtamerten ja ilmakehän hallintaongelmia.

Kanniaisen mukaan Ostromin työ nousee puolestaan yhä tärkeämpään asemaan, kun ihmiskunta joutuu pohtimaan ekosysteemin oikeaa käyttöä ja ympäristöongelmia.

Yhdysvallat vahva Nobel-maa taloudessakin

Tällä vuosikymmenellä palkinto on mennyt joka vuosi Yhdysvaltoihin joko kokonaan tai jaettuna jonkun muun maan kansalaisen kanssa. Viime vuonna taloustieteen Nobel-palkinnon sai yhdysvaltalainen Paul Krugman. Hänet palkittiin ansioistaan kaupan rakenteen ja taloudellisen toiminnan sijainnin analyysin tutkimuksessa.

Taloustieteen Nobel on tarkasti ottaen Ruotsin keskuspankin palkinto Alfred Nobelin muistoksi, ei Nobel-säätiön oma palkinto. 40 vuoden aikana huomionosoituksen on saanut 62 tiedemiestä. Sen suuruus on sama kuin muidenkin eli 10 miljoonaa Ruotsin kruunua, noin 970 000 euroa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi