1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Vanhanen ei kommentoi selvitystä RAY:n rahanjaosta

Oikeuskanslerinvirasto on ryhtynyt selvittämään pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) esteellisyyttä Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa. Vanhanen ei halua kommentoida selvitystä.

Kuva: YLE

Oikeuskansleri sai maanantaina kantelun pääministerin toimista. Valtioneuvosto on ollut myöntämässä useita vuosia Raha-automaattiyhdistyksen tukia Nuorisosäätiölle.

Vanhanen on toiminut aiemmin myös Nuorisosäätiön puheenjohtajana. Nuorisosäätiö antoi Vanhaselle vuonna 2006 Vanhasen presidentinvaalikampanjanjaan avustusta 23 000 euroa.

Vanhanen sanoo, ettei hän voi kommentoida asiaa oikeuskanslerin selvitystyön aikana. Hän kiistää myös olevansa huolestunut tilanteesta.

- Me teemme nyt alustavaa selvittelyä ja hankitaan tietoa eri tahoilta. Tämä on nyt tullut meille vireille ja me lähdemme tätä normaaliin tapaan selvittämään, sanoi oikeuskansleri Jaakko Jonkka YLE Uutisille.

Toimet Nuorisosäätiössä KRP:n syynissä

Viranomaiset selvittävät säätiöiden toimintaa laajasti. Patentti- ja rekisterihallitus odottaa keskustan vaalirahoittajina toimineilta Nuorisosäätiöltä ja Maaseudun Kukkasrahastolta selvityksiä perjantaihin mennessä. Kymmenkunta muuta vaalirahaa jakanutta säätiötä sai myöhemmin selvityspyynnön. Niillä on aikaa vastata lokakuun loppuun mennessä.

Myös Raha-automaattiyhdistys on pyytänyt säätiöiltä selvityksiä. YLE Uutiset kertoi perjantaina, että myös keskusrikospoliisi selvittää säätiöiden toimintaa. Keskusrikospoliisi selvittää myös pääministeri Matti Vanhasen toimet Nuorisosäätiön johdossa. Näitä selvityksiä odotetaan myös oikeuskanslerinvirastossa.

- Olettaisin, että sieltä saattaa tulla meille tärkeää tietoa, jota voimme käyttää tämän kantelun käsittelyssä, oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi.

RAY-toimista voi tulla huomautus

Jos pääministerin katsottaisiin toimineen esteellisesti raha-avustusten jakamisessa, oikeuskansleri voi antaa huomautuksen. Mahdollisesta rikostutkinnasta hän tekisi aloitteen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

- Jos pääministerin virkatointen vuoksi jouduttaisiin esitutkinta käynnistämään, niin se olisi sitten eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsissä. Silloin pitäisi tehdä ilmoitus eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, joka sitten harkintansa mukaan lähtisi hankkimaan selvitystä viime kädessä esitutkinnan keinoin, Jonkka totesi.

Tässä vaiheessa säätiöiden jakamasta vaalituesta on meneillään yksi varsinainen rikostutkinta. Keskusrikospoliisi tutkii Raha-automaattiyhdistyksen entisen hallituksen puheenjohtajan toimintaa raha-avustusten jakamisessa.