Mainosten tekijät tyrmäävät vaalimainonnan rajoitukset

Mainoksia myyvissä ja suunnittelevissa yrityksissä vaalimainonnan hintakattoihin suhtaudutaan torjuvasti. Viestinnän keskusliitto pitää rajoituksia sananvapauteen puuttumisena.

talous

Vaatimus mainoksen maksajan nimen sisällyttämisestä ilmoitukseen koetaan sekin hankalaksi.

Vaaleihin liittyvästä mainonnasta ei Suomessa ole leipälajiksi sen enempää mainostoimistoille kuin viestimillekään.

Kun mediamainonnan koko potti oli Suomessa toissa vuonna 1,3 miljardia euroa, vaalimainontaan kului samana vuonna noin 11 miljoonaa euroa. Tämän jälkeenkin vaalimainonnan osuus kokonaismainonnan määrästä on TNS Gallupin mukaan pysytellyt alle prosentissa.

Sekä lehtiä että kaupallisia sähköisiä viestimiä edustavassa Viestinnän keskusliitossa tyrmätään vaalimainontaa koskevat hintakatot ja rajoitukset.

- Vastustamme kaikenlaisia rajoituksia, olivatpa ne euromääräisiä tai muita, toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson sanoo.

Myös mainoskampanjoita laativissa yrityksissä rajoituksia pidetään huonona keinona.

- Erityisesti vaatimus maksajan nimen sisällyttämisestä mainoksiin voi tuottaa vaikeuksia, sanoo hallituksen puheenjohtaja J-P Rautamaa Markkinointiviestinnän toimistojen liitosta.

Hänen mukaansa se on käytännössä mahdotonta, kun mainokset pitäisi käytännössä jakaa osiin ja vähän väliä pitäisi toistaa, kuka mainoksen on maksanut.

Toisaalta mediayritykset ja mainoksia laativat voisivat olla ankarina pitämistään rajoituksista jopa imarreltuja. Voimakas kontrolli ja rajoitukset kun pitävät sisällään oletuksen mainonnan voimakkaasta vaikutuksesta kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen.

Rautamaan mukaan sisältöä ei saada markkinointipanostuksella luotua, jos itse viestillä ei sisältöä ole.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen