1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. metsänomistajat

Naisille omat metsäpäivät

Metsänomistajanaisille järjestetään omat metsäpäivät lokakuun lopulla Kajaanissa. Taustalla on se, että naiset omistavat Suomen yksityismetsistä jo lähes 30 prosenttia.

metsänomistajat
Kaadettuja puita metsässä.
Yle

Naisten Metsäpäivillä perehdytään metsätiedon lisäksi metsäomaisuuden hallintaan liittyviin kysymyksiin, aina avioehdosta sukupolvenvaihdokseen, testamenttiin ja verosuunnitteluun. Lisäksi paneudutaan metsänomistajan edunvalvontaan ja vaikutusmahdollisuuksiin. Metsäpäivät tarjoavat myös oivan tilaisuuden tutustumiseen ja ajatusten vaihtoon "naisten kesken".

Merkittävänä omistajaryhmänä naiset myös kiinnostavat monia tahoja muun muassa metsien hoitajina, palveluiden käyttäjinä ja metsärahojen sijoittajina.

Metsäpäivien järjestämisestä vastaavat yhteistyössä metsänhoitoyhdistykset, metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi, Op Pohjola, Pohjan Taimi Oy, Kainuun Etu Oy ja Suomen Metsäsäätiö.

Lähteet: YLE Kainuu

Lue seuraavaksi