1. yle.fi
  2. Uutiset

"Shava, shava!" - Tällaista on Suomi-bhangra

Kun itähelsinkiläiset rap-sanat yhdistetetään intialaisiin rytmeihin ja tanssijoihin, saadaan Suomi-bhangraa. Tätä reseptiä käyttää säveltäjä, Shava-yhtyeen isä Kiureli Sammallahti.

viihde
Intialaisia vaikutteita esityksissään viljelevä Shava-yhtye.
YLE

Shava-yhtyeen musiikkivideoilla vilahtelee yhtä lailla koivuja tai betonilähiötä kuin intialaisia sareja. Kielikin vaihtuu suomesta hindiksi. Kappaleissa puolestaan käsitellään niin rajat ylittävää rakkautta kuin aamubussin autuutta Herttoniemessä.

Yhtyeen jäseniä kulttuurien sekoittuminen ei tunnu haittaavan.

- Suomi-filmi ja Bollywood eivät ole maailmoina hirveän kaukana toisistaan, Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut Kiureli Sammallahti sanoo.

Hänen mielestään myös musiikissa on samoja aineksia: Bollywood-biisien tietynlainen melankolia ja tunteellisuus ovat samankaltaisia kuin kotimaisessa iskelmässä. Sammallahti opiskelee kansanmusiikkia Sibelius-akatemiassa. Intia taas on hänelle omakohtaisesti tuttu.

- Olen ollut Intiassa yhteensä yli vuoden, kuten moni muukin bändin jäsenistä. Sitä ei voi kirjoista oppia, vaan se täytyy imeä paikan päällä.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi