Tähtihetki: Magneettimies

Pekka Strengin elämästä ja taiteesta kertova Magneettimies on kaunis ja soljuu luontevasti, sanoo Tarmo Poussu. Anu Silfverbergin mielestä elokuva on yhtä aikaa sekä intensiivinen että levollinen.

kulttuuri

Vain 26-vuotiaana syöpään menehtynyt Pekka Streng (1948 - 1975) oli maamme omaperäisimpiä ja arvoituksellisimpia lauluntekijöitä. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti levyttää vain kaksi albumia – Magneettimiehen kuoleman (1970) ja Kesämaan (1972) – mutta niiden outo lumo on tuonut hänelle uusia ihailijoita vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen.

Tänä vuonna hänen jälkeenjääneistä lauluistaan koottiin postuumi albumi Unen maa, joka toimi yhtenä kimmokkeena myös Arto Halosen Strengistä ohjaamalle dokumentille.

Magneettimies kertoo sekä Pekka Strengin elämästä että hänen elämäntyönsä vaikutuksesta. Strengin valokuvia, kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä – sekä tietenkin lauluja – hyväksikäyttäen Halonen piirtää monipuolisen kuvan nuoresta ja levottomasta etsijäluonteesta, joka musiikin ohella osoitti lahjakkuutta myös näyttelijänä ja radiokuunnelmien kirjoittajana.

Kohtalokkaasta sairaudestaan Streng sai tietää jo armeija-aikanaan, joten varsinaisen elämäntyönsä hän teki tietoisena nopeasti lähestyvästä kuolemastaan.

Strengin oman äänen ohella Halosen elokuvassa puhuvat hänen ystävänsä ja lähisukulaisensa – muun muassa hänen isänsä ja poikansa. Joukosta puuttuu vain jälkimmäisen äiti eli Strengin lyhytaikainen puoliso.

Sanansa saavat myös Strengin musiikin eri-ikäiset diggarit, joihin ohjaaja Halonenkin tunnustaa kuuluvansa. Mielenkiintoista on se, miten omaan kuolemaansa valmistautuvan nuorukaisen kirjoittamat laulut ovat antaneet lohtua ja elämänuskoa niin monille eri sukupolvia edustaville kuulijoille.

Kaunis, luontevasti soljuva ja kohteensa näköinen Magneettimies saattaa hyvinkin olla Arto Halosen paras elokuva tähän mennessä

.

Tarmo Poussu

Musiikki ja taide innoittajana on vanha aihe, josta on tehty monia huonoja ja joitakin hyviä elokuvia. Jälkimmäisistä nousee mieleen esimerkiksi Helena Muskensin ja Quirine Rackén hieno Come Back Kate.

Pekka Streng -dokumentissaan Arto Halonen lähestyy sekä Strengin läheisiä että ihmisiä, joita muusikko on koskettanut työnsä kautta. Tämä on oivaltava valinta tuo fanit mukaan artistin lähipiiriin.

Aihe on myös tekijälleen henkilökohtaisesti läheinen. Ehkä juuri se luo elokuvaan sen samanaikaisen intensiivisyyden ja levollisuuden tunteen, jonka vuoksi Magneettimies on niin koskettava kokemus. Haastattelujen ja musiikin kautta etenevä dokumentti on Arto Halosen paras ohjaus.

Suomen ilmastossa herättänee joissakin huvittuneisuutta tapa, jolla ohjaaja syväluotaa omia tunteitaan suhteessa Strengiin – sellainen ei ole tapana. Mutta tässä elokuvassa se on tarpeellista ja täysin perusteltua alttiiksi asettumista.

Halonen on saanut ennen kritiikkiä valikoinnin puutteesta; jos kun elokuvassa pyritään käsittelemään kaikki aiheeseen liittyvä, rakenne usein kärsii. Magneettimiehen loppupuolella on lyhyitä jaksoja, jotka tuntuvat irtoavan päätarinasta omille teilleen, mutta lopussa päälinja löytyy taas vahvana.

Arkisiin ympäristöihinsä sijoitettujen haastateltavien vastapainona Halonen käyttää utuisia hippikesään kuljettavia luontokuvia, joissa kultainen aurinko siivilöityy maisemaan kuin sadussa. Niitä katsoisi vaikka koko päivän.

Anu Silfverberg