Hyppää sisältöön

Ympäristöinto ja taantuma romauttaneet autoveron laskuun

Autoverotuksen muutokset ovat pudottaneet uusien autojen päästöjä selvästi enemmän kuin odotettiin. Samaan aikaan valtion autoverosta saamat tulot ovat pudonneet roimasti enemmän kuin valtiovarainministeriössä suunniteltiin. Ministeriössä on jo mietinnässä uusia päästöperusteisia veroja.

Kuva: YLE

Uuden auton verotus muutettiin vuoden 2007 lopulla päästöperusteiseksi. Hinta putoaa sitä alemmas, mitä vähemmän uusi auto päästää hiilidioksidia. Päästötavoite on saavutettu yli kaksinkertaisesti. Valtiovarainministeriössä tähdättiin viiden prosentin päästöpudotukseen, mutta nyt uusien autojen päästöt ovat jo kymmenen prosenttia alemmat kuin vuonna 2007.

Samalla autoveron tuotto on romahtanut selvästi ennakoitua enemmän, noin 40 prosenttia. Vuonna 2007 uusien autojen kauppa tuotti valtiolle runsaan 1,2 miljardin euron verotulot. Tänä vuonna valtiovarainministeriö ennakoi keräävänsä uusien autojen myynnistä veroa 756 miljoonaa euroa.

Taantuma pääsyy

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) myöntää havainnon oikeaksi.

- Autoverotuoton romahtamisesta aika ison osan selittää tämä talouskriisi eli ihmiset ostavat vähemmän autoja. Se näkyy ihan selvästi, mutta totta kai, mitä pienempipäästöisiä autoja ostetaan, sitä suurempi on myös verotulomenetys.

Valtion rahansaannin kannalta voisi siis sanoa, että verouudistus onnistui vähän liiankin hyvin.

Helsinkiläisessä autokaupassa Aleksi-poikansa kanssa autoja katsellut Juha Poutiainen pukee sanoiksi monen auton ostoa harkitsevan suomalaisen ajatukset:

- Kulutuksella on aika paljon merkitystä ja sehän on verrannollinen päästöihinkin. Mieluummin hankitaan sellainen auto, joka ei hirveästi kuluta. Ei se nyt ole ensimmäinen asia listalla, mutta on se tärkeä kuitenkin.

Autokauppa jo nousuun?

Uusien autojen myynti on romahtanut tavanomaisesta noin 145 000 auton vuosimyynnistä niin, että tänä vuonna autoala laskee myytävän 88 000 uutta autoa.

Kauppiaidenkin mielestä ympäristöä säästävä verouudistus oli silti tehtävä. Mutta autonmyyjiä hikoiluttaa, että pienempien ja halvempien autojen ostoon yllyttävä veromuutos osui yksiin taantuman kanssa. Pohjoissuomalaisen Pörhön autoliikkeen toimitusjohtaja Matti Pörhö sanoo alan romahduksen olleen valtava.

- Esimerkiksi alan liikevaihto on pudonnut yli miljardin ja se on ilman muuta selvä asia, että se tarkoittaa myös palkkiorakenteen pienenemistä aivan oleellisesti.

Autoala arvioi kuitenkin myynnin kolahtaneen jo pohjalle. Ensi vuonna uusia autoja uskotaan myytävän 94 000 eli myynti virkoaisi hieman.

Mistä rahat verokuoppaan?

Valtiovarainministeriö arvioi autoverotuksen tuoton putoavan 461 miljoonaa euroa parissa vuodessa. Pudotus on melkoinen. Valtiovarainministeri Kataisen mukaan ministeriössä ei kuitenkaan tämän takia suunnitella uusia veroja. Luovia suunnitelmia verotuksen muuttamisessa on alettu laatia jo aiemmin.

- Valmisteilla on uusi ajatus polttonesteverotuksesta, jolloin polttonesteen verotus määräytyisi polttoaineen päästöjen mukaan.

Kataisen mukaan noin puolen vuoden päästä ministeriössä tiedetään, voidaanko polttoaineverotusta muuttaa päästöihin perustuvaksi. Nopeimmillaan uusi verotustapa olisi käytössä vuoden 2011 aikana.

Käytännössä uudistus veisi bensan ja dieselin pumppuhinnat lähemmäs toisiaan. Ministeriön virkamiesten mukaan polttoaineverotuksen muuttaminen päästöperusteiseksi ei ole kummoinenkaan tehtävä, mutta poliittisen yksimielisyyden saavuttaminen siitä saattaa olla kivisempi tie.