Vexi Salmen lapsuudessa sattui ja tapahtui

Hämeenlinnan Kirjakaupan kauppias Arto Pakkanen on tehnyt hämeenlinnalaisen kulttuuriteon julkaisemalla sanoittajavelho Vexi Salmen muistelupakinat Rinkelinkadun pojat -kirjaksi. Nyt jokainen voi tehdä nojatuolimatkan villien poikien elämään 1940-luvulla.

kulttuuri
Rinkelinkadun poikia mustavalkokuvassa
Rinkelinkadun pojat ovat päässeet myös kirjan kanteen.Rinkelinkadun pojat -kirjan kuvitusta

- Tämä käynnistyi sillä tavalla, että Vexille tuli hyvin paljon pyyntöjä siitä, että nämä pitäisi saada kirjaksi. Kun kukaan ei halunnut sitä kustantaa, niin sattumien kautta me sitten päätimme, että julkaisemme ne, kertoo Arto Pakkanen.

Kirja on kooste Viikkosanomissa julkaistuista pakinoista. Vexi Salmi on itse valinnut kirjaan noin 80 pakinaa, jotka ovat kirjassa alkuperäisessä kuosissaan.

- Siellä on muun muassa sellainen talviretkitarina, joka on hauska ja opettavainen, ja sellaisen retken voisi tehdä nytkin. Puhutaan myös Piiton isän pistoolista ja sitä ei kyllä soisi tehtävän tänään. Kodeissa oli hyvä järjestys ja kuri, mutta pahantekoon ehdittiin kyllä. Tällaisia asioita ei voisi kuvitella tehtävän nyt, lait ja asetukset ovat niin tiukat, Pakkanen sanoo.

Hän pohtii, että myös yhteisön kontrolli toisenlainen kuin nyt, tunnettiin naapurit paremmin. Kuitenkaan varsinaisia suuria vahinkoja ei tapahtunut, osattiin suhtautua kunnioittavammin räjähdysaineisiin ja aseisiin kuin nyt tehdään.

Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa

Lapsuus 1940-luvulla oli Pakkasen mukaan vallatonta aikaa.

- Sota oli loppunut, kaikesta oli pula, kaikkea etsittiin, lapsia oli paljon ja he joutuivat seuraamaan jokapäiväistä elämää, tiesivät mitä kantopommillakin tehdään, he eivät olleet peukalo keskellä kämmentä. Kaikki piti itse keksiä ja jälki oli sen näköistä, naurahtaa Pakkanen.

Nostalgiamatka menneisyyteen antaa siis hyvän ajankuvan Hämeenlinnasta sotien jälkeen.

- Tarinoiden tapahtumapaikat löytyvät vieläkin samoilta paikoilta, tunnelma ja kepeys tarinoissa on käsinkosketeltava. Yllättävän rehellinen ja hyvämuistinen Vexi on ollut näitä kirjoittaessaan, arvioi Pakkanen.

Kirjasta on otettu tuhannen kappaleen ensipainos.

- Luulen, että tämä viedään käsistä. Silloin kun Vexi julkaisi Minun Hämeenlinnani -historiikin, niin erittäin paljon ihmiset kyselivät myös näitä tarinoita kirjana.

Kirjan pitäisi kyllä olla menestysteos. - Toivottavasti ensipainos ei riitä, sanoo ahne kauppias, mutta kyllä se ainakin hyvä alku on, Pakkanen tuumii itseironisesti.

Lähteet: YLE Häme / Nina Keski-Korpela