Aktiivisia kylätoimijoita palkittiin Luostolla

Aktiivisia kylätoimijoita palkittiin sunnuntaina Lapin kylätoimintapäivien pääjuhlassa Luostolla. Kylätoiminta nimesi muun muassa keminmaalaisen Pirjo Jylängin "Kylätalkkaritoiminnan äidiksi".

Lapin lääni
Andy McCoy
Noora Siekkinen ja Sauli Antikainen / Yle

Lautiosaaren Omakotiyhdistys aloitti ensimmäisenä Lapissa kylätalkkaripalvelun vuonna 2005. Jylänki on vastannut talkkarien työnjohtamisesta.

Lisäksi Osmo Huhta Arpelasta sai kunniakirjan "Yhtäköyttä yhdistyksen vetäjänä". Huhta on toiminut aktiivisesti Arpelan seudun kylien eteen.

Vuoden 2009 lappilaisena kylätekona vuonna palkittiin Pelkosenniemen kunta. Kunta pystytti muusikko Andy McCoylle eli Antti Hulkolle näköispatsaan Pelkosenniemen torille.

Juhlassa nimettiin myös Hilkka Vanhapiha Kilpisjärveltä kunniakirjalla "Hanke- ja kylätoiminnan guruksi" ansioistaan hanke- ja kylätoiminnan uranuurtajana. Vanhapiha on valittu myös valtakunnan viralliseksi kylähulluksi vuonna 2000.

Talkootyön ja kylien puolesta

Lapin kylätoiminnan mukaan "Talkootyön esimerkki" on Esa Hietala Tanhuasta. Kylätoiminnan mukaan Hietala on tunteja laskematta ollut kylän talkoolaisten kokoava voima.

"Pienten kylien ponnistajaksi" nimettiin pitkäaikainen ja aikaansaava puheenjohtaja Aarne Luusua Perttaus-Mitkasvaarasta ja "Sovun tyyssijaksi" Irma Komulainen Auttista. Komulainen on soputtanut Auttin monia erilaisia toimijoita. "Puuhanaisen" tittelin Lapin kylätoiminta ojensi juhlassa Irma Mustoselle Jaatilasta. Mustosen johdolla Alakemijoella on yhdistetty voimat ja perustettu Jaatilan kylät ry.

Lapin kylätoiminta palkitsi pääjuhlassa kunniamaininnalla Syväjärven kylän Sodankylästä ja Saarenkylän Rovaniemeltä. Kumpaakaan kylää ei nimetty Vuoden Lappilaiseksi Kyläksi 2009. Lapin kylätoiminta luonnehti Syväjärveä peruskyläksi, jossa on kehityskuviot aluillaan ja Saarenkylää kyläksi, jossa toimintaa on ollut olemassa ja alue on kehittynyt ja kehittyy ilman varsinaista kylätoimintaa.

Lähteet: YLE Perämeri