Rikkaat rikastuvat nopeimmin Aasiassa

Aasian maiden ennustetaan kirivän lähivuosina Pohjois-Amerikan ja Euroopan edelle rikkaiden omaisuuden määrässä. Japanissa rikkaita on jo nykyisin toiseksi eniten maailmassa, ja viime vuonna Kiina nousi listalla neljänneksi, ilmenee Capgeminin ja Merrill Lynchin tutkimuksesta.

Ulkomaat

Viime vuonna rikkaiden määrä ja varallisuuden yhteenlaskettu arvo laskivat Aasian ja Tyynenmeren maissa voimakkaasti, mutta rikkaiden omaisuuden määrä kasvaa alueella muuta maailmaa nopeammin.

Varallisuuden odotetaan kasvavan Aasian ja Tyynenmeren maissa 8,8 prosenttia vuodessa vuoteen 2018 mennessä, kun koko maailmassa kasvua kertyy keskimäärin 7,1 prosenttia. Kasvun kärjessä ovat Kiina ja Intia.

Viime vuonna Aasian rikkaista 71,9 prosenttia oli kiinalaisia tai japanilaisia. Alueen yhteenlasketusta varallisuudesta Kiinassa ja Japanissa oli 65,8 prosenttia.

Rikkaiksi luetaan ihmiset, joilla on kiinteistöt pois lukien vähintään miljoonan dollarin omaisuus.

Kiinassa jo neljänneksi eniten rikkaita

Rikkaita oli viime vuonna eniten Yhdysvalloissa, toiseksi eniten Japanissa ja kolmanneksi eniten Saksassa. Näissä maissa oli 54 prosenttia kaikista maailman rikkaista.

Listalla neloseksi kipusi Kiina ohi Britannian. Perässä seurasivat Ranska, Kanada, Sveitsi ja Italia. Brasilia nousi listalla kymmenenneksi ohi Australian.

Viime vuosi synkkä myös Aasian miljonääreille

Rikkaiden ja varallisuuden määrä laski viime vuonna talouskriisin ja markkinoiden heilahtelujen vuoksi Aasiassa muun maailman tavoin.

Vaikka Aasian ja Tyynenmeren alueella rikkaiden määrä putosi 14,2 prosenttia ja varallisuuden yhteenlaskettu arvo supistui 22,3 prosenttia, Pohjois-Amerikassa supistuminen oli tätä rajumpaa ja Euroopassa samaa luokkaa. Kaikkiaan Aasian ja Tyynenmeren alueella oli 2,4 miljoonaa miljonääriä.

Pahiten taantuma koetteli erittäin varakkaita eli yli 30 miljoonaa dollaria omistavia. Heidän määränsä laski liki 30 prosenttia ja omaisuutensa arvo yli 35 prosenttia.

Varakkaiden määrä laski Hongkongissa rajuiten koko maailmassa, 61,3 prosenttia. Japanissa sen sijaan varakkaiden määrä laski vain 9,9 prosenttia. Tutkimuksen tekijät arvioivat, että osaltaan tähän on vaikuttanut se, että Japanin talouskasvu alkoi hiipua jo vuonna 2007.

Tutkimuksen tekivät konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoava Capgemini ja finanssikonserni Merrill Lynch.

Lähteet: YLE Uutiset