1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hirvenliha

Hirvenlihaa kaupoissa vaihtelevasti

Kuopiolaisissa isoissa marketeissa on hirvenlihaa vaihtelevasti tarjolla. Hirven ulkopaistin kilohinta on tyypillisesti hieman yli 30 euroa.

Kuva: YLE / Juha Vauhkonen

Kiersimme hirvenlihajahdissa kolme suurta marketia. Listalla olivat Prisma, Euromarket sekä Päivärannan Citymarket.

Hirveä löytyi lihatiskistä Prismalta sekä Citymarketista.

Kuopion Prisman lihamestari Kimmo Räisänen kertoo, että hirveä on saatu joka vuosi.

Tänä vuonna hirvenlihaa on saatu onneksi noin puolen kilon paloina, sillä kaupassa ei enää leikata minkäänlaista lihaa, toteaa Räisänen. Hirveä tarjotaan Räisäsen mukaan myyntiin vähitellen aina kun hirven metsästysaika alkaa.

Euromarketissa hirvenlihaa ei ole, koska sitä ei ole suurilla tavarantoimittajilla tarjolla. Tavaratalopäällikkö Jorma Räsäsen mukaan liha pitäisi saada pakattuna, oli se sitten tuoretta tai pakastetta. Joskus Euromarket on saanut hirvenlihaa pieniä eriä sesonkiluonteisesti, mutta ei tänä vuonna.

Hirvenlihan pitää olla asianmukaisesti tarkastettua ja hyväksyttyä, silloin eläinlääkäri on suorittanut lihalle tarvittavat kokeet ja antanut leiman.

Päivärannan Citymarketin lihatiskistä hirveä löytyy jauhelihana, ulkopaistina sekä palapaistina. Kauppias Pasi Toppari toteaa, että hirvenliha on yksi osa monipuolista palvelua, mutta määrällisesti hirven myynti ei ole merkittävää.