1. yle.fi
  2. Uutiset

Infektiolääkäri: Kuolemantapaukset saavat kansan haluamaan rokotetta

Sikainfluenssaan menehtynee Suomessa 50 ihmistä, vaikka epidemia jääkin pelättyä lievemmäksi, arvioi Turun yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Reijo Peltonen. Hän uskoo, että ensimmäiset kuolemantapaukset lisäävät myös kansalaisten rokotushalukkuutta.

Kotimaan uutiset

- Väestötasolla 50 kuolemantapausta ei vielä kauhean ihmeellinen ole, sillä sairaalainfektioihin menehtyy 800 joka vuosi. Liikenteessä me siedämme, että 400 ihmisiä kuolee vuosittain. Me siedämme vanhoja riskejä, ne eivät ole uutisia, eikä ne meitä säikytä, miettii Reijo Peltonen YLE Uutisten haastattelussa.

Sikainfluenssarokotukset ovat jo valmiina, mutta monet suomalaiset empivät niiden ottamista. Turun yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Reijo Peltonen arvioi syyksi, että rokotuksia on vastustettu tehokkaasti ja sikainfluenssa-epidemiakin on ollut tähän mennessä vielä lievä.

Turussa sairaalan hoitohenkilökunta on ollut halukkaampia ottamaan rokotteen, kun heille oli annettu enemmän tietoa rokotteista ja niiden mahdollisista sivuvaikutuksista. Kansalaisia on kuitenkin vaikeampi saada haluamaan sikainfluenssaa ehkäisevää rokotetta, sillä Suomessa otetaan muita maita harvemmin kausi-influenssoja vastustavia rokotteita.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi