Suomalaismiehet ovat Pohjolan lyhytikäisimpiä

Suomalaismiehet ovat Pohjalan lyhytikäisimpiä yhdessä tanskalaismiesten kanssa. Viime vuonna syntyneiden suomalais- ja tanskalaispoikien odotettavissa oleva keskimääräinen elinaika on 76,3 vuotta.

Kotimaa
suruliputus
YLE

Ruotsissa vastaava elinajanodote on 79,1 vuotta, kun kärkisijaa pitävät islantilaiset 79,6 vuodella.

Suomalaisnaiset puolestaan yltävät Pohjoismaiden kärkisijoille. Viime vuonna syntyneiden suomalaistyttöjen odotettavissa oleva elinaika on 83 vuotta. Suomalaisnaiset häviävät elinajanodotteellaan vain ruotsalaisnaisille, joiden keskimääräinen elinaika on 83,2 vuotta.

Suomalaismiehet ovat olleet keskimääräisessä elinajanodotteessaan Pohjolan pohjan pitäjinä jo vuosien ajan. Vuonna 1990 syntyneiden suomalaispoikien elinajanodote oli 70,9 vuotta.

Tulokset käyvät ilmi torstaina julkaistusta Pohjoismaiden tilastollisesta vuosikirjasta Nordisk Statistisk Årbog 2009:stä.

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaiseman kirjan mukaan suomalaisnaiset synnyttävät keskimäärin 1,8 lasta. Selkeänä ykkösenä on Tanskalle kuuluva Färsaarten itsehallintoalue, jossa naista kohden syntyy keskimäärin 2,5 lasta.

Lähteet: YLE Uutiset