1. yle.fi
  2. Uutiset

Satakunnan varuskunnissa ei sikainfluenssaa

Sikainfluenssa ei ole vielä iskenyt Satakunnan varuskuntiin. Tykistöprikaatissa ja Porin Prikaatissa ei ole ilmennyt ensimmäistäkään sikainfluenssatapausta. Näytteitä tutkitaan usein, mutta varmistunutta tapausta ei ole vielä todettu.

sikainfluenssa
YLE / Jari Pelkonen

Niinisalon varuskunnassa ja Porin Prikaatissa ei ole todettu H1N1-virustapauksia. Varuskunnissa kuitenkin varaudutaan sikainfluenssaan.

- Toimimme yleisten varotoimenpiteiden mukaan. Viime päivinä olemme tehneet henkilökunnan rokotuksia. Myös lääkintämiehet rokotetaan myöhemmin, sanoo Porin Prikaatin päällikkölääkäri Ville Paasonen.

Paasosen mukaan Porin Prikaatissa suhtaudutaan tartuntauhkaan rauhallisesti.

- Mielestäni ilmassa ei ole pelkoa varusmiesten tai henkilökunnan osalta. Tätä on ounasteltu ja odotettu niin pitkään, että uskon hankalimman tilanteen menneen jo ohitse.

Sikainfluenssatartuntoja on aiemmin ilmennyt Sodankylän Jääkäriprikaatissa ja Kainuun prikaatissa. Lisäksi Kontiorannan varuskunnassa Kontionlahdella epäillään sikainfluenssaepidemiaa.

Lähteet: YLE Satakunta

Lue seuraavaksi