Viipurinrinkeliperinne voi hyvin markkinoilla

Lappeenrannassa on toistakymmentä kotileipomoa, jotka valmistavat viipurinrinkeleitä perinteisellä reseptillä. Vaikka osa rinkelileipomoista vie tuotteita myös kauppoihin, pääasiassa rinkelit myydään edelleen markkinoilla.

Kotimaa
Viipurinrinkelit paistumassa.
YLE Etelä-Karjala

- Me olemme tehneet periaatepäätöksen, että emme toimita viipurinrinkeleitä kauppoihin. Niitä ei toimiteta aina saatavaksi. Eikä pienessä kotileipomossa jaksettaisi edes tehdä niin paljon, että rinkeleitä voisimme kauppoihin toimittaa. Tämä riittää meille, sanoo Risto Helkala lappeenrantalaisesta Juho Pulli Ky:stä.

Helkalan mukaan markkinoilla riittää väkeä.

- Olen lukenut jostain julkaisusta jo 1970-luvulla, että markkinat loppuvat kohta Suomesta. Mutta eivät ne lopu. Esimerkiksi Tammisaaren ja Salon markkinat ovat parhaimmasta päästä ja myös Kuopion legendaariset tammimarkkinat. Itse kun myy markkinoilla, saa paremman hinnan, sanoo Helkala.

Viipurinrinkeleitä ostavat pääasiassa siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä.

- Kyllähän sitä saa maistumaan vaikka kenelle, kun tarpeeksi maistattaa. Mutta kyllä tämä eniten karjalaisuuteen liittyy, Helkala kertoo.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala