Vanhanen lupailee selvitystä Afganistan-sotkusta

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lupaa eduskunnan saavan selvityksen suomalaisten rauhanturvaajien kotiutumisaikataulua koskevasta sekaannuksesta. Vanhanen sanoi MTV3:n uutisten haastattelussa, että sotku selvitetään kuitenkin ensin ulkopoliittisen johdon kesken.

talous

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati lauantain Helsingin Sanomissa hallitukselta selvitystä Afganistanin vaaleja turvaamaan lähetettyjen rauhanturvaajien kotiutuksen aikatauluun liittyvästä sekaannuksesta. Urpilainen toivoi asiasta pääministerin ilmoitusta, jonka antaisi puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.).

Urpilainen haluaisi eduskunnan arvioivan, onko Häkämies ylittänyt toimivaltuutensa, kun ei ole kertonut Suomen poliittiselle johdolle joukkojen kotiuttamisen aikataulusta.

Pääministeri sanoi MTV3:n haastattelussa, että sotkusta pitäisi ottaa opiksi. Vanhasen mukaan on selvää, että näin keskeisen tiedon pitäisi tulla presidentille, pääministerille ja muille ministereille silloin, kun ratkaisuja tehdään ja käydään poliittista keskustelua operaation jatkon aikataulusta.

Sekaannus suomalaisten rauhanturvaajien paluusta syntyi, kun muun muassa presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Alexander Stubb luulivat rauhanturvaajien pysyvän Afganistanissa marraskuun alussa pidettävän presidentinvaalien toisen kierroksen yli. Vaalien järjestämistä turvaamaan lähetetyt 86 suomalaista rauhanturvaajaa palaavat Suomeen kuitenkin jo 28. lokakuuta.

Lähteet: YLE Uutiset