Halloween kävi koristautumassa Amerikassa

Loka-marraskuun taite oli kahden tuhannen vuoden takaisessa Euroopassa eläneille kelttikansoille sananmukaisesti kuolemanvakava hetki. Vuoden sato oli kerätty, ja sillä oli selvittävä, kunnes lämpö taas alkaisi palata. Luonto kuihtui ja kuoli, ja kelttien uskomusten mukaan myös ihmisten elämän ja kuoleman ovi oli tuolloin auki henkien mennä ja tulla. Se oli vaarallista. Sitä vastaan tarvittiin riittejä.

kulttuuri
Halloween-karnevaalia Hong Kongissa
Alex Hofford / YM / EPA

Alkuperäinen päivä oli nimeltään samhain. Se oli nykyisessä Pohjois-Ranskassa, Britanniassa ja Irlannissa eläneiden kelttien tärkein juhla. Vainajille uhrattiin sadon antimia ja eläimiä, ehkä jopa ihmisiä. Kokkoja sytytettiin sekä vainajien tien valaisemiseksi että heiltä suojautumiseksi. Avoimesta portista pääsi samalla elävien maailmaan monenlaisia manalan asukkeja - kummituksia, keijuja, pahoja henkiä.

Roomalaismiehityksen vuosisatoina samhainiin yhdistyi roomalaisten kuolemanjuhlan feralian tapoja. Myös sitä vietettiin vanhastaan vainajien kunniaksi luonnon kuollessa syksyllä. Väriä antoivat myös roomalaisen hedelmäpuiden jumalattaren Pomonan juhlapäivän tavat, etenkin omenat.

Kristillinen kirkko yritti kesyttää samhainin pyhäinpäiväksi, kristinuskon puolesta kuolleiden marttyyrien muistopäiväksi, mutta pakanapiirteet olivat yhä kyllin hyvissä voimissa, kun siirtolaiset alkoivat satoja vuosia myöhemmin muuttaa Atlantin yli. Uudella mantereella juhla sai uuden nimen. Siitä tuli pyhäinpäivän aatto, jonka nimi lyhentyi halloweeniksi. Se oli yhä vaeltavien kuolleiden oma päivä, mutta henkiä ei enää pidetty pahoina, joten juhlalle uskallettiin antaa ilottelevia sävyjä.

Yhdysvalloissa halloweenista tuli vähitellen ennen muuta lasten juhla, etenkin suurten ikäluokkien varttuessa 1950-luvulla. Maan vähittäiskaupalle halloween on joulun jälkeen vuoden tuottoisin juhla. Kansallinen vapaapäivä se ei kuitenkaan ole, ei myöskään koululaisille.

Kurpitsoja ja leppäkerttuja

Toisin kuin Suomessa, halloween ei ole Yhdysvalloissa pelkkä haamu- tai hirviöjuhla, vaan kiertäessään keräämässä karamelleja ja uhatessaan kepposilla lapset voivat pukeutua muihinkin naamiaisasuihin. Leppäkerttu tai prinsessa ei ole outo näky rimputtamassa naapuriston ovikelloja.

Myös aikuiset järjestävät naamiaisia halloweenina, mutta käytännössä ne ovat tavallisia juominkeja.

Aaveiden ja muiden kuolonhenkien sekä mustien kissojen ja lepakkojen ohella halloweenin keskeiseen kuvastoon kuuluvat kurpitsat. Oranssi hedelmä on aitoamerikkalainen panos Euroopasta tulleisiin tapoihin.

Halloweenin vakiinnutti Yhdysvalloissa ennen muuta irlantilaissiirtolaisten aalto 1800-luvulla. Yksi irlantilaisista tavoista olivat nauriista, lantuista tai perunoista tehdyt lyhdyt, joiden kyljessä irvisti ilkeä naama pahojen henkien pelottelemiseksi. Läntisen pallonpuoliskon vanhimpiin viljelykasveihin kuuluvat kurpitsat olivat lyhtyjen tekijöille tervetullut uutuus - muhkea, värikäs ja pehmeä kaivertaa.

Lähteet: YLE Uutiset / Anniina Wallius