1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

U2 heittää ilmaisen keikan Berliinissä

U2 heittää ilmaisen keikan Berliinissä ensi viikolla. Bändi esiintyy Brandenburgin portin edessä torstaina 5. marraskuuta eli samana iltana, kun kaupungissa järjestetään MTV Europe Music Awards.

U2-yhtyeen laulaja Bono esiintyi 360 Tour -kiertueen avauskonsertissa Barcelonassa 30. kesäkuuta. Kuva: Albert Olive / EPA

U2:n keikka järjestetään vain neljä päivää aiemmin, kun Berliinin muurin murtumisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Bändin managerin mukaan esiintymispaikka on erittäin mielenkiintoinen historiallisen tapahtuman vuosipäivän läheisyyden takia. Lippuja U2:n keikalle on saatavilla sekä bändin että MTV:n nettisivuilta.

MTV Europe Music Awardsien tuottajan mukaan Berliinin muurin murtumisen vuosipäivän myötä gaalassa nähtävät maailmanluokan tähdet esiintyvät musiikin, vapauden ja uuden eurooppalaisen aikakauden puolesta. Gaalassa lavalla nähdään muun muassa Jay-Z ja Robbie Williams.