1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Formula 1

Maailmanmestari Sami Seliö on kasvanut kilpaveneen ohjaimiin

Vuoden 2007 veneilyn F1 -maailmanmestari Sami Seliö vitsailee, että hänen nimensä voisi olla hiukan tutumpi Suomessa, ellei muudan Raikkonen olisi voittanut samana vuonna autojen F1-mestaruutta. Seliö on tehnyt pitkän uran kilpaveneilyssä. Hän sanoo suorastaan syntyneensä alalle, sen verran kotipiirissä oli aiheen harrastusta. Seliö on jälleen hyvissä asemissa mestaruuden saalistamisessa.

Formula 1
Sami Seliö otti voiton viimeksi F1-veneiden Monacoksi kutsutussa Shenzenin osakilpailussa.F1Boat Photos Service

Sami Seliö on tyytyväinen Mad Croc F1 Team Woodstock -tiimin viimeaikaisiin onnistumisiin. Kiinan-kisoissa hän pääsi kuromaan kiinni kärjen piste-eroa, ja tällä hetkellä johtopaikka on hyvinkin saavutettavissa.

F1-veneily on kansainvälistä puuhaa, kilpailuja käydään ympäri maailman ja hommia hoitavat huipputiimit F1-autokisojen tapaan. Autojen kuninkuusluokkaan verrattuna F1-veneily on vielä pientä, mutta laji kasvaa koko ajan ja näkyvyys lisääntyy. Samaan aikaan tuttujen isojen lajien kasvun rajat alkavat tulla vastaan.

Vekarana vauhtiin

Huippusarjaan on veneilyssäkin suhteellisen pitkä tie ja Samikin on alkanut hommiin pienestä pitäen. Isä kilpaili aktiivisesti ja kehitteli Suomen veneilyliiton kanssa uutta nuorisoluokkaa, johon Sami lähti 12-vuotiaana. Ensimmäisen vuoden hän ajoikin näytösajoja, koska venekantaa ei ollut eikä harrastajiakaan.

- Minulle ei koskaan ostettu mikroautoa tai motocross-pyörää, mutta enpä ole kyllä valittanut, Sami toteaa.

F1-luokkaan on aikamoinen ja työntäyteinen matka junioriluokasta. Sami oli tuttu F4-kisaamisen kanssa isän aktiiviuran myötä ja hän pääsikin kokeilemaan tätä ratkaisevasti raisumpaa luokkaa. Vene pysyi hanskassa ja tulosta alkoi tulla.

Seuraavina Samin mielessä siinsivät F3 ja F2, mutta tässäkin lahjakkaaksi havaitulle kuskille tuli mukava sattuma vastaan. Patu Leppälä ajoi tuolloin F1-luokassa ja hän oli pannut merkille Samin kehityksen. Patu tarjosi Samille kisällin oppia F-ykkösten maailmassa ja Sami huomasi olevansa kotonaan. Kisoissa meni hyvin ja hänet myös palkittiin vuoden tulokkaana.

Yhä kireämpiä koneita

Jos F1-veneilyn suosio ja näkyvyys ovat kasvussa, myös itse kilpalaitteissa on kova muutostahti. Muutokset eivät näy ulkopuolisen silmään, mutta kuljettaja tuntee nämä veneiden ja moottoreiden suunnittelun innovaatiot.

- Konetehot ovat aiemminkin olleet samoissa lukemissa, mutta se miten tehot tulevat esiin on vähän toista, ne tulevat aika hätäisesti. Huippunopeudet eivät ole radikaalisti kasvaneet, mutta keskinopeudet ovat.

Sami arvelee, että F1-veneissä balanssi kuljettajan ja kaluston välillä on aavistuksen kuljettajaan päin kallellaan. Autoihin verrattuna veneen kuljettaja joutuu koko ajan vaihtelevan ajoradan kanssa tekemisiin. Tuuli, merenkäynti ja toisten veneiden jättämät aallot muuttavat alustaa koko ajan.

- Veneissä asia on vähän niin päin, että huonompi kuljettaja pärjää paremmin kehnommalla kalustolla. Huippulaitteet ovat niin haastavia ajettavia, että todennäköisesti se vene ei taitamattoman kuskin käsissä liikahda mihinkään.

Lähteet: YLE Turku / Iiro Andersson

Lue seuraavaksi