1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. häätö

Kalasataman häädetyt kerjäläiset tilapäismajoituksessa

Helsingin Kalastamassa eilen tuhotun Romanian romanien leirin asukkaat ovat saaneet muutaman päivän tilapäismajoituksen. Kymmenen hengen ryhmä pyrkii jatkamaan oleskeluaan kaupungissa.

Kuva: YLE

Helsingin Diakonissalaitoksen projektityöntekijä Marjatta Vesalainen kertoo, että ns. Englantilaiskalliolta häädetyistä kymmenestä henkilöstä neljä yrittää hankkia asuntovaunun ja loput kuusi etsivät asuinpaikkaa muualta.

- Osa häädetyistä olisi halunnut leiriytyä Kulosaaren sillan alle. He ajattelivat, että kun he ovat siinä kaikkien nähtävillä, niin joku tulisi ja tarjoaisi majapaikkaa, kertoo Vesalainen.

Romanialaiset ovat myös yrittäneet etsiä myytävää asuntovaunua. Heidän tarkoituksensa on majoittua Meri-Rastilan leirintäalueelle.

Englantilaiskalliolla elokuun lopusta saakka asustelleet Romanian romanit ovat ilmoittaneet aiemmin, että heidän tarkoituksensa on palata kotimaahansa marraskuun puolivälissä.