Jyväskyläläiset pääsevät luistimille

Jyväskyläläiset pääsevät tänään luistelemaan ensi kertaa tänä syksynä. Yleisöluistelu alkaa tänä iltana Viitaniemessä ja Tikkakosken jäähallissa.

luistelu
Luistimet jäällä
YLE

Viitaniemen kentän hoitaja Jarmo Korhonen uskoo kentän illantullen täyttyvän, sillä yleisöluisteluvuoroja on jo ehditty odottaa. Tänä vuonna tekojäille päästään viikkoa aiemmin kuin vuosi sitten.

Huomenna yleisöluistelut alkavat myös Palokassa ja Vaajakoskella.

Yleisövuorosta tekojäällä karhutaan kaksi euroa jokaiselta luistelijalta.

Lähteet: YLE Keski-Suomi