1. yle.fi
  2. Uutiset

Anna Puusta Luonnonsuojeluliiton metsäkummi

Outokummusta lähtöisin oleva laulaja Anna Puu on valittu Suomen luonnonsuojeluliiton metsäkampanjan keulakuvaksi. Metsäkummin tehtävänä on tuoda näkyvyyttä kampanjalle, jonka tavoitteena on kartoittaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja arvokkaat metsäalueet.

Anna Puu

Uuden tehtävänsä myötä Anna Puu ryhtyy muun muassa kirjoittamaan luontoaiheista blogia, ja ensi vuonna hän pitää konsertin metsäluonnossa.

Kutsu metsäkummiksi oli Anna Puulle mieluinen.

- Parhaimmat lapsuus- ja nuoruusmuistoni liittyvät jollain tavalla luontoon ja erityisesti metsään. Rakastan metsässä kävelyä ja oleilua, metsän värejä, estetiikkaa, tuoksua, ääniä, sen kätkemää elämää, rauhan tunnetta ja kaikkea, mitä se tarjoaa, laulaja sanoo Luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Luonnonsuojeluliiton mukaan Suomessa hävitetään jatkuvasti arvokkaita metsäalueita tiedon puutteen vuoksi. Niitä ei usein tunnisteta, minkä vuoksi niitä ei saada suojelun piiriin.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala

Lue seuraavaksi