Kustannuspäällikkö Jyrki Nieminen jätti WSOY:n

WSOY:n Johnny Kniga -yksikön kustannuspäällikkö Jyrki Nieminen on eronnut. Yhtiön tiedotteen mukaan Nieminen ja WSOY ovat sopineet, että asiaa ei kommentoida julkisuudessa. Keskiviikon Helsingin Sanomien mukaan Nieminen käytännössä erotettiin.

kulttuuri

Nieminen ei suostunut kommentoimaan edes mahdollisia tulevaisuudensuunnitelmia. - Seuraavaksi etsin vapaan lapion ja pätkän ojaa, sillä toimettomana en osaa olla, sanoo Nieminen.

Johnny Knigan virkaa toimittavaksi kustannuspäälliköksi on nimitetty Jaakko Pietiläinen, joka on ollut mukana Johnny Knigassa alusta asti.

WSOY:n mukaan toimintaa kehitetään vastakin strategian mukaisesti. Johnny Kniga julkaisee vuosittain noin 30 uutuutta. Sen kirjailijoita ovat muun muassa Sanna Ravi, Roman Schatz ja Jim Thompson.

Kustannusalalla kuohuu

WSOY:n sisällä on kuohunut jo pitkään. Helmikuussa 2008 kirjallinen johtaja Touko Siltala ja tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Aleksi Siltala erosivat yhtiön palveluksesta perustaakseen oman kustantamon.

WSOY:n kirjailijoista muun muassa Kari Hotakainen, Leena Lander, Pirkko Saisio ja Hannu Raittila siirtyivät tuolloin Kustannusosakeyhtiö Siltalaan.

Lokakuun lopulla joukko kirjailijoita arvosteli WSOY:n uutta johtoa. Nieminen kuului keskijohtoon, jota kirjeen allekirjoittaneet 12 kirjailijaa kertoivat arvostavansa.

Kustannusalalla on muutoinkin ollut levotonta. Maanantaina tuli tieto Otavan toimitusjohtajan Sara Mellan äkillisestä erosta. Tammen johto puolestaan on vetänyt viime hetkellä julkaisuohjelmasta kirjoja, joiden sisältöä olisi voinut pitää arkaluontoisena.

Lähteet: YLE Uutiset