Amerikka oli kultainen ihmemaa monille - mutta ei kaikille

Maailman rikkaimman miehen ykköskokin ja monen muun Loimaan seudulta aikoinaan Amerikkaan lähteneen tarina kerrotaan uudessa teoksessa. Savisaappaissa yli Atlantin -kirjassa on monta onnellista tarinaa, mutta kaikille rapakon takainen ihmemaa ei näyttänyt kultaisia puoliaan.

Loimaa
Pauli Salminen on ollut kokoamassa saviseutulaisten elämäntarinoita Amerikan ihmemaasta.
Pauli Salminen on ollut kokoamassa saviseutulaisten elämäntarinoita Amerikan ihmemaasta.YLE / Devy Nagalingam

Yhdysvaltain passien kysyntä lähti varovaiseen kasvuun 1880-luvulla, ja vuosisadan taitteen vaiheilla koitti suuri muuttoliike Atlantin tuolle puolelle. Kaikkiaan liki 600 000 suomalaista lähti etsimään onneaan Amerikasta.

Osa löysi onnen, osa ei.

Myös Loimaan kyliltä lähdettiin innokkaasti matkaan. Kuinka moni saviseutulainen matkasi maailmalle; siitä ei ole tarkkoja tietoja, laskuissa ollaan päästy ainakin neljään tuhanteen.

Sen tuoreen kirjan toinen kokoaja, Pauli Salminen, kuitenkin tietää, että erityisesti Kauhanojan kylältä ja Metsämaalta oli runsaasti lähtijöitä. Ja Alastaron Hanhijoelle iski akuutti miesvajaus.

- Vuonna 1909 lähti Kalle Mäkinen, ja sen jälkeen ei Alastaron Hanhijoella elänyt enää poikamiehiä, koska Mäkisen Kalle vei ne kaikki Amerikkaan. Kalle oli jo 49-vuotias, ja hän vei poikansa ja vävynsä ihmettelemään sinne, kun Yhdysvalloissa sai viisi kertaa parempaa palkkaa kuin Pinnijoen tilalla renkinä!

Konstit on monet elannon etsinnässä

Parempien tienestien perässä moni lähtikin kultaa vuolemaan. Usein kyse oli yksineläjistä. Minnesotasta ja Michiganista löytyi monen suomalaismiehen uusi koti ja työ, Duluthista suurten järvien takaa metsästä tai kaivoksilta. Naiset puolestaan päätyivät usein kaupunkeihin lastenhoitajiksi tai sisäköiksi.

Seikkailumielellä liikkeellä ollut saattoi keksiä omaperäisempiäkin tapoja hankkia elantonsa.

- Aarne Kylämarkula oli tulossa Viljo Orellin kanssa Kanadan puolelta, ja he joutuivat antamaan rajavartijalle kaikki rahansa, joten Viljo ihmetteli milläs nyt eletään. No niillä tempuilla, sanoi Aarne! Hän teki korttitemppuja, mutta myöskin käveli käsillään tarjotin toisen jalan päällä ja siinä vielä lasilliset. Sillä sai kuulemma aina viikon sapuskat kun antoi kaksi näytöstä, kertoo Pauli Salminen.

Vanhoilla päivillä Viljo ja Aarne kohtasivat jälleen Metsämaan vanhainkodissa, ja Viljo kiusoitteli Aarnea, että eipä taida temppu enää luonnistaa!

Maailman rikkaimman miehen ykkösköksä

Metsämaan Korvenkylästä matkaan lähteneen Lydia Palomäen tarina on yksi kirjan mielenkiintoisimmista, sillä Lydia päätyi dollaripohatta John D. Rockefellerin leipiin. Tai paremminkin hän piti maailman rikkaimman miehen leivässä, sillä suomalaisnainen teki lähtemättömän vaikutuksen Rockefelleriin tämän "ykkösköksänä".

- 90-vuotisjuhliensa koittaessa Rockefeller lähetti lastensairaalaan häntä varten tilatun suuren täytekakun ja sanoi haluavansa, että Lydia tekee kaurapuuroa ja appelsiinituoremehua! Lydia oli opettanut, että kaurapuuroa pitää syödä, "muuten oli päivä hukasa", kuten Lydia itse totesi!

Pauli Salminen kertoo, että YouTubessa voi yhä nähdä filmin Rockefellerin 90-vuotispäiviltä, ja se todistaa Lydia Palomäen olleen läheisissä väleissä John D. Rockefelleriin.

- Olenkin sanonut, että siinä kohtasivat maailman paras kakuntekijä ja maailman paras rahantekijä!

Lydiakin vei mukanaan monia saviseutulaisia rapakon taakse, toisella kotimaan käynnillään hän vei yhdeksän muuttajaa Korvenkylästä. Viimeiset elinvuotensa hän kuitenkin palasi viettämään Metsämaalle.

Nahkatehtailija toi jääkiekon Suomeen

Myös Yhdysvalloissa nahkatehtaisiin tutustunut, ja tehtaan Loimaallle perustaneen Yrjö Salmisen tarina on mielenkiintoinen. Legendarinen Aarne "Dynamo" Honkavaarakin on kertonut kuinka nahkatehtailija Salminen toi jääkiekon Suomeen 1920-luvulla.

- Salminen antoi loimaalaisille jääpalloilijoille mailat ja sanoi että "pelakka poja". Siinähän kävi sitten peijakkaan huono tuuri, koska ne hakkasivat palloa ja mailat menivät ihan pirstaksi!

Mutta niin vaan pelivälineet päätyivät Raumalle Lukon haltuun, ja saviseudulla keskityttiin kansallispeli pesäpalloon.

- Raumalaislegenda Teppo Rastio on kertonut, että kyllä se oli Helimön Oiva joka Loimaan Nahkatehtaalta ne maalivahdin varusteet Raumalle toi. Että kyllä se Yrjö Salminen on hockeyn maahantuoja, nauraa Pauli Salminen.

Kaikille ei onni hymyillyt

Vaikka Savisaappaissa Atlantin yli -kirja kertookin monta onnellista tarinaa, ei kaikkien osa ollut helppo uudessa maailmassa. Se saattoi selvitä jo New Yorkin satamaan saapuessa Ellis Islandin edustalla, pelottavan korkeiden rakennusten katveessa.

- Kovin usein osoittautui, ettei Amerikka ollutkaan kultamaa ja aina ei rahaa saanutkaan niin paljoa. Usein jäi myös vaimo tai naisystävä kotimaahan ja kaipaavat kirjeet saivat palaamaan takaisin. Ja kun maa petti jalkojen alla ja tuli konkursseja, saatettiin tehdä itsemurha. Tässä kirjassakin kuvataan, kuinka kotiin tullut kirje paljasti kylmäävän syyn, miksi Kallesta ei ollut pitkään aikaan kuulunut mitään koti-Suomeen, kertoo Pauli Salminen.

Salmisen mukaan miehillä oli Yhdysvalloissa samat paheet kuin Suomessakin; viinapulloon tartuttiin herkästi ja puhuttiin vain suomea eristäytyen ympäristöstä. Naiset puolestaan saattoivat oppia vuodessakin hyvin uuden kielen keittiön ilmapiirissä.

- Ja naisilla palkkakin usein oli heti parempi, sillä sanottiin, että "sisäkkö pärjäsi ovella", naurahtaa Salminen.

Loimaan seudun Suomi-Amerikka -yhdistyksen kokoama, Marja Erosen ja Pauli Salmisen toimittama ja Oolin kustantama kirja julkistettiin marraskuun 3. päivä.

Lähteet: YLE Turku / Jouni Koutonen