Isyys voi yllättää - useimmiten iloisesti

Se tavallinen tarina: nuori tyttö tulee vahingossa raskaaksi, tuleva isä menee paniikkiin ja ottaa hatkat. Silkkaa puppua, kertoo isätutkija Johanna Mykkäsen väitöskirja. Vastoin mielikuvia yllätysisä haluaa yleensä ottaa lapsestaan vastuun, vaikka ei olisikaan enää yhdessä lapsen äidin kanssa.

Kotimaa
Jyväskyläläinen Juuso Kinnunen sai pari vuotta sitten iloisen yllätyksen. Nyt Kaapo on 2-vuotias miehen alku ja iskän kaveri.Juuso Kinnusen kuva-albumi

Mykkänen haastatteli väitöskirjaansa varten 27 ensimmäistä kertaa isäksi tulevaa miestä heidän tunteistaan ja ajatuksistaan yllättävän isyyden kynnyksellä. Tutkimuksen perusteella hän uskaltaa sanoa, että suomalainen mies kantaa vastuun lapsesta, vaikka vauva olisikin yllätys, eikä välttämättä edes kovin iloinen sellainen.

-Ei se nyt hauskaa ollut, mutta ei se maailman kauheinkaan asia ollut, sanoo yksi Mykkäsen haastattelemista isistä.

Vahingossa isäksi tulleiden kertomuksissa koostui erityisesti suomalaisen miehen selkärankaisuus, vastuu on kannettava, kun se on kerran eteen laitettu. Miehet ottivat vastuuta sekä äidistä että vauvasta ja väitöskirjaan kootuilla tarinoilla olikin onnellinen loppu: isyydestä tuli maailman tärkein asia.

-Lapsi on ihan kaikkea ja sen kanssa ei ole koskaan kiire mihinkään, kertoo eräs vahingossa isäksi tullut Mykkäsen tutkimuksessa.

Tie isyyteen ei välttämättä ole helppo, jos vauva ilmoittaa tulostaan täysin yllättäen, ilman sen tarkempaa suunnittelua. Ei-toivotuissa raskauksissa isät kokevat usein olevansa altavastaajana, jonka mielipitiellä ei loppujen lopuksi ole juurikaan väliä. Siksi tunneskaala vaihtelee suuttumuksesta hämmennykseen mutta edelleen isäksi tulon hyväksymiseen.

Kysely: Hyvä isä on läsnä

YLE Keski-Suomi kysyi lukijoiltaan ja kuulijoiltaan, mikä on parasta, mitä olet isältä saanut. Naiset arvostivat erityisesti isän lapsille antamaa hellyyttä, syliä ja lämpöä; "sitä, että isä letitti joskus tukan". Miehet taas kiittelivät isältä saatua kasvatusta rehellisyyteen ja vastuunkantoon.

-'Se on koiralle oikein että luu on kovaa'. Isän heitoista oma suosikkini. Sen kuulee yleensä kun meinaa jonkun homman kanssa mennä hermo. Myös krapula-aamuisin sen olen kuullut usein. Siinä on hieno opetus. Elämän ei ole hyvä ollakaan liian helppoa mutta silti ei pidä kadottaa pilkettä silmäkulmasta. -Mörkökeiju

-Kaurapuuron keittäminen näppituntumalla, siinä oli isän yksi hyödyllinen neuvo. Ja puuroa keittäessäni joka aamu muistan isää. -Helmi

-Isä oli metsuri, terveys meni, meille pojan kolleille aina terotti: "muistakaa. kiertäkää pilnesksen työkalut". ja me on kierretty. -ry. kinnulasta

-Isän Paras neuvo: Sodan kokenut mies opasti poikiaan alkoholin käytöstä tähän tapaan: "Enhän minä moista herkkua teiltä pysty kieltämään, mutta sen neuvon antaisin, että vain sen verran (voi käyttää), ettei sen syyksi tarvitse laittaa mitään.." Hän tarkoitti siis epäonnistumisia työ- ja perhe-elämässä, taloudellisia huolia ja ja muuta hölmöilyä. Viisaasti sanottu ja omalta kohdaltani tähän saakka toiminut ihan hyvin! -Pekka 60 vuotta

- Isäni motto oli ,että kun hän oli oikeassa, kukaan ei kuunnellut ja kun hän oli väärässä, kaikki kuulivat sen. Ymmärsin tarkoin mitä hän sillä tarkoitti. Ole sanojesi takana ja ole oma itsesi. -Isän tyttö Annikki

Lähteet: YLE Keski-Suomi