Nurmeksen joulumusiikki muistaa vauvat ja vaarit

Euroopan joulukaupungiksi julistautuvan Nurmeksen joulumusiikkitapahtuman ohjelmassa huomioidaan tänä vuonna erikseen niin lapset kuin vanhukset. Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis vierailee Kuusijuhlallaan keskustan ja Porokylän alakouluissa heti joulukuun alussa.

Nurmes

Ikääntyneiden Varpunen jouluaamuna -konsertti on puolestaan Kyrölän palvelukeskuksessa joulukuun puolivälissä.

Nurmeksen joulumusiikkitapahtuma alkaa varsinaisesti ensimmäisenä adventtisunnuntaina, jolloin Nurmeksen kirkossa kuullaan Tomi Metsäkedon konsertti. Ennen tätä näyttävän varaslähdön joulukonserttisarjalle antaa jo ensi keskiviikkona Hannikaisen salissa oopperalaulaja Jussi Merikanto säestäjänään Marjaana Merikanto.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala