Maailman tärkeimmän sellokilpailun voitto Japaniin

Yhdeksännen kansainvälisen Rostropovich-sellokilpailun voitto on mennyt Japaniin. Sellisti Dai Miyata kuittasi voitostaan 10 000 euron palkinnon.

kulttuuri

Toinen sija meni ruotsalaiselle Jakob Koranyille, joka sai palkinnoksi 7 000 euroa. Koranyi kuittasi myös 2 500 euron palkinnon Dmitri Shostakovichin ensimmäisen sellokonserton parhaasta tulkinnasta.

Kolmannelle sijalle nousi Saksan Norbert Anger ja neljänneksi sijoittui Hollannin Sietse-Jan Weijenberg. Pariisissa lauantaina päättyneen kilpailun tuomaristoa johti puolalainen säveltäjä-kapellimestari Krzysztop Penderecki. Tuomaristossa istui myös suomalainen Arto Noras.

Kaksi suomalaista sellistiä - Samuli Peltonen ja Tuomas Ylinen - selvisi tänä vuonna kilpailun toiselle kierrokselle. Finaalissa kuultiin kuitenkin vain neljää soittajaa.

Maailman tärkeimpänä pidetty sellokilpailu kantaa venäläisen sellistin Mstislav Rostropovichin nimeä. Tämän vuoden kilpailu oli ensimmäinen sitten Rostropovichin kuoleman keväällä 2007. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2005.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset