1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Helsingin Vesi tutkii uhkaavat vesivuodot

Helsingin Vesi selvittää, onko kaupungin vesijohdoissa maanalaisia tiloja uhkaavia vaaranpaikkoja. Ensimmäiseksi selvitetään keskustan metroasemien riskikohdat. Riskikartoituksen on määrä valmistua tammikuun loppuun mennessä.

Helsingin Vesi aloitti jo vuonna 2006 vesijohtojen ja viemräreiden laajan saneerauksen. Tavoitteena on kunnostaa vuoteen 2030 mennessä kaikki ennen vuotta 1970 rakennetut putket.

Valtaosa Helsingin vesijohdoista on rakennettu 1950 - 70-luvuilla. Keskimääräinen vesijohdon käyttöikä on noin 70 vuotta.

Helsingissä tapahtuu vuosittain 160 - 180 vesivuotoa. Helsingin Veden tuotantoinsinööri Sami Sillsten varoittaa, että pahoja putkirikkoja saattaa tulla Helsingissä lähivuosina enemmänkin. Vesi- ja viemäriverkosto on niin huonossa kunnossa, että sen uusimiseen pitäisi investoida huomattavia summia rahaa.

Maa- ja metsätalousministeriön viime vuonna teettämässä selvityksessä arvioitiin, että vesiputkistojen saneeraustahti pitäisi kunnissa kaksin- tai jopa kolminkertaistaa. Tämä tarkoittaisi koko maassa karkeasti arvioituna 200 miljoonan euron lisäkulut.

Sisäministeriön arvion mukaan sunnuntaina Helsingissä sattunut vesivahinko on Suomen suurimpia. Asematunneliin valui noin 10 000 kuutiometriä vettä.

Helsingissä sattuneen vuodon syy muistuttaa parin vuoden takaista Nokian vesikriisiä. Nokialla syynä oli tuntemattomasta syystä putkistoon tehty liitos. Helsingissä taas vesijohdon betonisessa suojatunnelissa olleet kaksi reikää. Reiät oli tehty timanttiporalla, mutta kukaan ei tiedä miksi ja milloin reiät on tehty.