Uudenkaupungin kouluverkkotaistelu kiihtyy

Uudessakaupungissa vanhempainyhdistykset vastustavat pienten koulujen lakkauttamisia. Koulujen puolestapuhujat kerääntyivät lauantaina Uudenkaupungin torille.

Uusikaupunki
Pulpetteja
Arttu Horttanainen / Yle

Lakkauttamisuhan alla on viisi pientä kyläkoulua sekä keskustan noin 90 oppilaan Seikowin koulu.

Koulujen sulkeminen merkitsisi myös pienten kylien autioitumista, sanoo Pyhämaan matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Kari Aalto.

Kyläkoulujen lakkauttamishaluja on perusteltu heikon opetustason vuoksi sekä säästösyistä. Kari Aallon mielestä perustelut eivät pidä paikkaansa.

Koulujen lakkauttamiset herättävät tunteita ja asia puhuttaa Uudessakaupungissa, sanoo Kari Aalto. Tänään Uudenkaupungin torille odotetaan kaupunkilaisia ilmaisemaan kantansa koulukiistaan.

Tapahtuman järjestivät Hallun, Haapniemen, Lahden, Pyhämaann ja Seikowin koulujen vanhempainyhdistykset.

Lähteet: YLE Turku