1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lasten säästöt yhä useammin rahastoon tai säästötilille

Lasten suosimat säästöpossut ovat enenevissä määrin vaihtumassa erilaisiin rahasto-osuuksiin ja sijoitusvakuutuksiin. Silti perinteisiä possujakin jaetaan pankeista lapsille vietäväksi vielä päivittäin.

Kotimaan uutiset
Säästöpossu.
YLE / Meri Herttua

Ennen vanhaa lapset pudottivat saamansa kolikot tarkkaan jemmaan säästöpossun uumeniin. Täysinäinen possu vietiin pankkiin ja virkailija laski roposet yhteen.

Edelleen säästöpossuja jaetaan vietäväksi lapsille ja lapsenlapsille päivittäin, mutta rinnalle on tullut muita säästämismuotoja. Lahden Sampo pankin johtaja Aleksi Soininen kertoo säästötilien, rahasto-osuuksien ja sijoitusvakuutuksien suosion karttuvan jatkuvasti.

- Näiden muiden säästövälineiden osuus kasvaa koko ajan. Pitkällä aikavälillä tällainen säästäminen on turvallisempi ja tuottoisampi vaihtoehto kuin säästöpossu.

Possu pitää silti pintansa

- Uskon, että säästäminen alkaa siitä, että lapsi saa viikkorahaa. Voi konkreettisesti nähdä, että omat säästöt kasvavat, pohtii Aleksi Soininen.

Kun possun vie tyhjennettäväksi pankkiin, rahat laskee nykyään kone ihmisen sijaan. Esimerkiksi Sampo pankissa possu tyhjennetään veloituksetta, jos sisältö on alle sata euroa. Jos summa on suurempi, ylimenevältä osalta veloitetaan kaksi prosenttia. Pankeissa ja asiakaskäytännöissä on myös poikkeuksia.

- Veloittaminen riippuu myös siitä, onko kyseessä meidän pankkimme asiakas, jolloin raha jää meidän tilillemme, vai viekö ihminen rahat toiseen pankkiin, huomauttaa Soininen.

Sikäli, kun säästöpossuja yhä käytetään, niiden ulkomuoto on säilynyt pitkälti entisellään. Soinisen mukaan säästöpossu näyttää edelleen possulta, vaikka eri kokoisia ja värisiä malleja onkin tarjolla.

- Kullanvärinen on suosituin. Väri tosin riippuu siitä, meneekö possu tytölle vai pojalle.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi