Teatteri Imatran Elvis on eksynyt pikkupoika

Elvis Presley -kaikki hyvin, äiti -näytelmä keskittyy ihmiseen myytin sisällä sekä artistin uran suureen nousuun. Lanteita lavalla keikuttaa Aki Honkatukia. Näytelmä on lähes loppuunmyyty, ensi-ilta on 14.11.

kulttuuri
YLE / Etelä-Karjala

Imatralainen Aki Honkatukia on uinut Elviksen rooliin tämän syksyn ajan. Elviksen tavaramerkiksi muodostuneet ja säädyttöminäkin pidetyt lanneliikkeet sujuvat Akilta jo luontevasti.

- Meillä on niin hyvä koreografi, että hän antoi minulle vapaat jalat, naurahtaa Honkatukia.

Elvis Presley -kaikki hyvin, äiti -näytelmän on käsikirjoittanut Saku Heinonen. Elvis on täyttänyt käsikirjoittajan ja samalla ohjaajan elämän viimeiset puoli vuotta, sillä Elviksen elämäntarina ei ollut hänelle kovin tuttu entuudestaan.

- Onneksi hänestä on kirjoitettu paljon, aika on mennyt Elvistä tutkiessa ja musiikkia olen kuunnellut aamut ja päivät, kertoo Heinonen.

Teatterissa tullaan kuulemaan 24 Elviksen kappaletta.

- Kukaan ei laula niin kuin Elvis, jos minä laulaisin, niin tuskin olisin tässä teatterissa tai tässä maassa. Teen tätä roolia vilpittömästi ja rehellisesti, kuvailee Elviksen roolissa nähtävä ja kuultava Honkatukia.

Lavalla ei nähdä pöhöttynyttä Elvistä

Käsikirjoittaja Saku Heinonen ei halunnut tuoda Teatteri Imatran lavalle huonokuntoista Elvistä karnevaalivaatteissaan.

- Uskon, että Elviksen elämän alkuvaiheet ovat yleisöllekin hieman vieraampia. Näytelmä on rajattu vuoteen 1968. Elviksen ikävämmän loppuelämän sijaan keskitytään ennemminkin siihen, mitkä asiat siihen johtivat.

Saku Heinonen halusi nostaa yhdeksi näytelmän teemaksi ihmisen myytin sisällä.

- Tässä Elvis on yksinäinen, hämmentynyt ja äärimmäisen lahjakas. Elvis menetti äitinsä menestyksen alussa ja tästä syystä meidän Elviksemme on ikuinen pikkupoika, joka on eksynyt supermarkettiin, tiivistää Heinonen.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala