1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Looking for Eric on työväenluokan äijäkulttuurin ylistys

Brittiläisen yhteiskunnan ja luokkajärjestelmän kuvauksistaan tunnettu ohjaaja Ken Loach on ennalta katsoen tarttunut itselleen vieraaseen aiheeseen Looking for Ericissä. Tuloksena on kuitenkin aidosti sympaattinen ja koskettava äijäelokuva jalkapallosta, rakkaudesta, masennuksesta – niin ja brittiläisestä yhteiskunnasta.

kulttuuri

Looking for Ericin päähenkilön, postimies Eric Bishopin elämä ei juuri hymyile. Masennuksesta kärsivälle miehelle ei työ maistu ja rakkauselämäkin on hakoteillään. Eric haikailee yhä 30 vuoden takaista nuoruuden rakastettuaan, vaikka toinen vaimo on jättänyt hänet kasvattamaan kahta teini-ikäistä poikaansa. Kun toinen pojista ajautuu vielä ongelmiin, ei Eric voi kääntyä kenenkään muun kuin jalkapalloidolinsa Eric Cantonan puoleen. Yöllisen pilvenpolton lomassa sankari sitten Ericille ilmestyykin.

Loach on harvinaislaatuisen tyylikkäästi onnistunut ujuttamaan yhteen kaksi elokuvaa. Alkupuoli on kuin hirtehishuumorilla varustettua komediaa, jossa pääroolia esittävät postimies-Ericin ihanan lupsakkaat työ- ja jalkapallokaverit. Kun mukaan ympätään vielä hetkittäin täysin käsittämätön Eric Cantona aforismeineen, nostaa Looking for Eric vaikeistakin aiheistaan huolimatta hymyn huulille.

Looking for Ericiä ei kuitenkaan tunnistaisi Loachin ohjaustyöksi ilman yhteiskunnallista työväenluokan kuvaustaan. Ohjaaja on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen brittiläisen työläiskaupungin ase- ja rikosongelmista, kuitenkin hyvin ihmisläheiseen tyyliin ja paasaamatta. Yksittäisen perheen tragedia on samalla kaikille yhteinen – ratkaisukin siihen voi löytyä lähiyhteisöstä, jos apua uskaltaa pyytää.

Kahden erilaisen sävyn yhdistäminen ei onnistu täysin ongelmitta, sillä elokuvan keveämmän tyylin kadottua katoaa myös hyvä virite. Onnekseen Loach kykenee elokuvan lopussa kuitenkin nivomaan yhteen jälleen kaiken, mikä elokuvassa oli hyvää, eikä Looking for Ericin juoni jää hajanaiseksi.

Postimies ei juuri soittele

Loachin naiset jäävät ikävä kyllä tyhjiksi. Elokuvassa nähtävät, yksiulotteisen hyveelliset, kiltit ja anteeksiantavat naishahmot olisivat tuhonneet monen elokuvan ytimen, mutta Looking for Eric ei ole yksi niistä.

Jos elokuvan keskeisessä roolissa on Eric Cantonan kaltainen mies ja tärkeinä teemoina kulkevat kuningas jalkapallo ja työväenluokan äijäkulttuuri; kuka niistä naisista jaksaa edes välittää. Pieni kauneusvirhe ei riistä elokuvalta sen onnistunutta ihmiskuvausta, aidonoloisia ja vikoineenkin sympaattisia henkilöhahmoja tai rehellistä välittämisen tunnelmaa.

Palindrominimen omaava Steve Evets postimies-Ericinä istuu rooliinsa harvinaisen sutjakkaasti. Pieni ja hintelä mies kerää täydellisesti sympatiat elokuvan alkupuolen epäonnisena luuserina, vaikka ei itsekään suinkaan ole synnitön. Ericin myöhemmät onnistumiset puolestaan tekevät katsojankin onnelliseksi – altavastaajaa on helppo kannustaa.

The Fall -nimisen bändin basistinakin nähty Evets tekee Ericistä omannäköisensä, rakastettavan antisankarin – kuin vastakohdan täydellisenä pitämälleen Eric Cantonalle. Elokuvan arvattavana opetuksena lienee se, etteivät ne kaksi Ericiä niin erilaisia olleetkaan.

Ihmemies Cantona

Ja sitten on vielä elokuvan nimihahmo Eric Cantona. Miehessä täytyy kyllä olla jotain todella poikkeuksellista, jotta tuhannet ManU-kannattajat yhä vuosikymmenen jälkeenkin rakastavat ”kuningas Ericiään” – varsinkin kun tämä on ranskalainen.

Ristiriitainen hahmo hän on aina ollut – joko suuresti rakastettu tai vihattu. Harva uskaltaa kiistää Cantonan pelitaitoja, mutta miehen muut toimet kentällä ovat nostattaneet kulmakarvoja – oli kyse sitten fanin potkaisemisesta, vastustajaa kohti sylkemisestä tai pallon heittämisestä tuomaria päin.

On vaikea yhdistää elokuvan Eric Cantonaa siihen mieheen, joka monotti fania vauhdista suoraan rintaan tammikuussa 1995. Leppeät, hetkittäin ranskankieliset, aforismit eivät välttämättä istu kovanaamaisen, kukkoilevan jalkapalloilijan imagoon. Kenties kyse on Cantonan kasvojenpesusta, kenties Cantona on oikeasti sitä, mitä elokuva antaa ymmärtää: ristiriitainen sankari – vikoineenkin.

Pientä ilkikurisuutta tai piikkiä voi Looking for Ericin Cantonassakin havaita. Yhdessä kohtaa mies tokaisee tuttuun tyyliinsä, tosin pilke silmäkulmassa: ”I’m not human – I’m Cantona.” Sitähän hän monille on – elämää suurempi ikoni, jota Loachin elokuva omalla hienolla tavallaan kunnioittaa.

Lähteet: Tiina Forsberg / YLE Uutiset

Lue seuraavaksi