1. yle.fi
  2. Uutiset

TPS:n stadionhanke aiheuttaa närää Turussa

Turussa on kehittymässä kiista kylpylähotelli Caribian viereisen puistotontin käytöstä. Turun Palloseuran jalkapalloyhtiö on jättänyt kiinteistölaitokselle suunnitteluvarausanomuksen liikuntakeskuksen rakentamisesta tontille.

Turun Palloseura (jalkapallo)
Kylpylähotelli Caribia.
YLE / Sami Tammi

Samaiselle Nummen Keskuspuiston alueelle on kuitenkin jo vuosien ajan ollut suunnitteilla puistokokonaisuus. Puistosta on jo laadittu kaupungin, Turun ammattikorkeakoulun ja Kuuvuoriyhdistyksen yhteistyönä yleissuunnitelma, joka on toimitettu kaupungin suunnittelutoimistoon.

Kuuvuoriyhdistyksen hallituksen jäsen, arkkitehti Raimo Volanen, tyrmistyi saadessaan tiedon TPS:n stadionsuunnitelmista.

- Tässä on nyt oleellista, että ei anneta suunnitteluvarausta. Sen myötä Keskuspuiston alue jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi. Meillä on ollut tavoitteena saada puisto rakennetuksi jo vuoden kahden aikana, Volanen kertoo.

Valmiissa yleissuunnitelmassa kahden hehtaarin kokoiselle alueelle on mm. merkitty lampi, esiintymispaikkoja sekä kevyen liikenteen väyliä.

Volanen toivoo, että suunnitelma esiteltäisiin päättäville elimille ja, että siinä esitetyt työt aloitettaisiin nopealla aikataululla. Kustannusarvio on noin 100 000 euroa.

TPS haluaa pois Veritakselta

Turun Palloseura ei halua pelata enää kotiotteluitaan Kupittaan Veritas Stadionilla. Se on on hakenut ensi kaudeksi lupaa siirtää pelinsä väliaikaisesti Urheilupuistoon Paavo Nurmen Stadionille.

Taustalla ovat taloudelliset kiistat. TPS:n mukaan Interin taustavoimien omistama Veritas-stadion mm. perii liian kovaa vuokraa TPS:n kotipeleistä.

TPS ei myöskään hyödy ottelutapahtumien oheismyynnin tuotoista.

Suunnitteluvarausanomuksessaan TPS kertoo selvittävänsä uudentyyppisen, monipuolisen liikuntakeskuksen perustamismahdollisuuksia.

Stadionille saattaisi tulla jopa 10 000 katsomopaikkaa.

- Minä olen myös Tepsin fani ja puhun myös fanien puolesta. Kyllä yksi stadion riittää Turun kokoisessa kaupungissa. Siellä on harjoittelumahdollisuudet jo valmiina. Kyllä Tepsin ja Interin nyt täytyy päästä sopuun Veritaksen käytöstä, Volanen lataa.

Hanke jo kulttuurivuodeksikin

Keskuspuistosuunnitelma on edennyt jo niinkin pitkälle, että osa siitä on hyväksytty mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 hankkeisiin.

Puistoon tulisi ns. Jatulintarha, eli iso kivirinki, joka voisi olla kokoontumispaikkana ja sopisi myös lasten leikkeihin.

Vastaavia Jatulintarhoja on suunniteltu myös muualle maakuntaan.

- Kyllä nyt tuntuu siltä, että joku kaupungin elimissä haraa tätä hanketta vastaan, Volanen pohtii.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kuuvuoriyhdistys joutuu puolustamaan puistonsa säilymistä. Aiemmin aluetta on mm. esitetty Turkuhallin ja erilaisten kauppakeskusten sijoituspaikaksi.

Myös Nummenmäen Pientalot ry:n kannanoton mukaan minkäänlaista suunnitteluvarausta ei stadionhankkeelle Nummen Keskuspuistoon tule myöntää.

( HUOM! Tähän artikkeliin tulleita kommentteja ei pystytä tällä hetkellä julkaisemaan teknisestä viasta johtuen. Kaikki kommentit julkaistaan vian korjauduttua. Pahoittelemme häiriötä.)

Lähteet: YLE Turku / Sami Tammi

Lue seuraavaksi