Protektionismi huolettaa Apec-johtajia

Protektionismin uhka on noussut hallitsevaksi teemaksi Aasian ja Tyynenmeren alueen yhteistyöjärjestön Apecin huippukokouksessa Singaporessa. Venäjän, Meksikon ja Kiinan edustajat esittivät kokouksen aluksi huolensa siitä, että yhä useammat maat kasaavat esteitä vapaakaupan tielle.

Ulkomaat
Meksikon presidentti Felipe Calderón.
EPA / JULIAN ABRAM WAINWRIGHT

Apecin kaksipäiväinen kokous kerää yhteen valtionpäämiehet 21 maasta, joissa asuu 2,6 miljardia ihmistä ja jotka tuottavat yhteensä yli puolet maailman kansantuotteesta.

Meksikon presidentti Felipe Calderón sanoi useiden maiden siirtyneen kauppapolitiikassaan kohti protektionismia, vaikka juhlapuheissa ilmoittavatkin kannattavansa vapaakauppaa.

Yhdysvaltoja syytetään kaupan esteistä

Erityisesti Calderón syytti Yhdysvaltoja, jonka kongressissa protektionismi nostaa päätään erilaisten "osta amerikkalaista" -lausekkeiden muodossa. Hänen mukaansa protektionismi uhkaa maailmantalouden toipumista.

Kiinan kauppaministeri Chen Deming puolestaan piti valitettavana, että "eräs suuri maa" on turvautunut kaupan suojatoimenpiteisiin. Kritiikin kärki osuu Yhdysvaltoihin, joka otti hiljattain käyttöön suojatullit kiinalaisille autonrenkaille. Kiinan presidentti Hu Jintao kehotti teollisuusmaita lopettamaan "kohtuuttomat" rajoitukset kaupalle kehittyvien maiden kanssa.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev piti niinikään protektionismia haitallisena. Hänen mukaansa Venäjä lopettaa talouskriisin aikana käyttämänsä "lyhytaikaiset" suojatoimet pian. Venäjä on nostanut autojen tuontitulleja suojatakseen omaa autoteollisuuttaan.

TPP-sopimuksesta vapaakauppa-alueen siemen?

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti linjapuheessaan Tokiossa, että Yhdysvallat liittyy Tyynenmeren kauppakumppanuussopimus TPP:hen ja haluaa kehittää sitä kohti modernia ja laajapohjaista vapaakauppaa.

Piskuiseen TPP:hen kuuluvat nykyisellään Brunei, Chile, Uusi-Seelanti ja Singapore. Apecin huippukokousta isännöivä Singapore arvioi aiemmin, että sopimuksesta voi tulla Tyynenmeren alueen uuden vapaakauppajärjestelmän siemen, jos Yhdysvallat liittyy siihen.

Myös Australia, Peru ja Vietnam ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita liittymään TPP:hen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP