Hämeen ratsurykmentissä kuljettiin pyörillä

Miehet muistelevat usein armeija-aikaa ja sen tuomia, jopa läpi elämän kantaneita ystävyyssuhteita. Tamperelainen Juhani Reinikka vietti asepalvelusaikansa 1950-luvun alussa Hämeen ratsurykmentissä. Asut olivat komeat, ja vapaa-aikana käytiin tietysti tansseissa.

ratsuväki
Juhani Reinikka
YLE / Päivi Solja

78-vuotias Juhani Reinikka muistelee, miten meni armeijaan yhdessä muiden vuonna 1931 ja -32 syntyneiden kanssa. Armeijaan otettiin miehiä kaksi kertaa vuodessa, tammikuussa ja kesäkuussa. Ikäluokka koulutettiin sen aikaisiin tarpeisiin.

- Me Tampereen pojat menimme kesäkuun alussa Hämeenlinnaan, Hämeen ratsurykmenttiin. Oli ase- ja erityskoulutuksia, lääkintää ja viestiä. Pääsimme reserviin vapunpäivänä vuonna 1952.

Alokaskoulutus annettiin Hämeenlinnassa, jossa ratsuväen joukko kulki hevosten sijaan polkupyörillä. Heinäkuussa Hämeenlinnaan kasarmille jäi kevyen prikaatin aliupseerikoulu. Reinikka meni Lahteen lääkintäaliupseerikouluun, ja sen päätyttyä palasi muun joukon tapaan taas perusyksikköön.

Mies palveli hetken aikaa muun muassa varuskuntasairaalassa. Joulukuussa 1951 tuli komennus asevarikko 3:een Tyrväälle, jossa hän olikin huhtikuuhun 1952 saakka. Sen jälkeen Juhani Reinikka siirtyi Lahden kautta siviiliin.

Laihat mutta sitkeät miehet

Kutsuntaan mennessään pojat olivat 19-vuotiaita. Moni joutui vuodeksi takaisin kotiin "kasvamaan" ja saamaan voimia - pula-ajalla syntyneet pojat olivat vähäisen ruuan vuoksi usein laihoja.

- Silloin ei puhuttu roskaruuasta, vaan siitä, että ylipäätään saatiin ruokaa, Juhani Reinikka toteaa. Hän varmisti oman peruskuntonsa hiihtämällä koko talven ennen asepalvelusta.

Nuorten miesten joukosta suuri osa oli tottunut tekemään ruumiillista työtä - moni oli ollut laivoilla, rakennuksilla, uitoilla tai sahalla töissä. Lukiopojatkin olivat paiskineet kesätöitä muun muassa Finlaysonilla, Lokomolla ja Tampellassa.

Sotilaspukua oli pakko käyttää myös vapaalla, ja sitä pidettiinkin mieluusti, Miehillä oli kiiltävät saappaat kannuksineen ja "hurmahousut" henkseleineen ja prässeineen. Housut olivat ratsuväen punaiset, ja niissä oli keltaiset raidat. Samat värit löytyivät myös kauluslaatasta.

Rykmentissä palveli kokonainen pelimannijoukko, joka esiintyi muun muassa upseeri- ja aliupseerikerhoissa. Juhani Reinikka muistaa, miten pelimannit "unohtivat" palvelukseen tullessaan soittimensa kotiin - ja pääsivätkin heti seuraavana viikonloppuna hakemaan niitä.

Palomiesten talolla tanssittiin

Vapaa-aikana käytiin paljon tansseissa, kesällä Keinukalliolla ja talvella Palokunnan talolla. Palomiesten yörauhan takia tanssit alkoivat talolla aikaisemmin ja loppuivat jo kello 21.

- Talolla soitti upeita orkestereita, kuten Amerikassa oppinsa saanut Viitamäen yhtye. Siinä oli muistaakseni viisi miestä, joiden joukossa hyviä puhaltajia. Ruususen Terho lähti kerran ensimmäisenä tanssimaan ja huikkasi: "No niin pojat, nyt on latu auki!", Reinikka nauraa.

Armeijan loputtua Juhani Reinikka piti viikon vapaata ja palasi sitten takaisin Suomen Trikoon varastolle. Sen jälkeen hän päätyi Takon kautta nuohoustöihin, joita tekikin 30 vuotta.

- Armeija-aikaisten kaverien joukko on kovasti harventunut, pelimannipojatkin soittavat kaikki Pietarin saleissa. Se taitaa olla luonnon laki, että joukko harvenee iän myötä, Reinikka tuumii.

Lähteet: YLE Tampere/Päivi Solja