Merirosvot hyökkäsivät uudestaan Maersk Alabamaa vastaan

Merirosvot ovat tehneet toisen hyökkäyksen Yhdysvaltojen lipun alla purjehtivaa konttialusta vastaan, mutta aluksen vartijat onnistuivat torjumaan hyökkäyksen. Somalimerirosvot hyökkäsivät alusta vastaan jo huhtikuussa.

Ulkomaat

Somalimerirosvot hyökkäsivät automaattiasein tanskalaisvalmisteista, mutta Yhdysvaltojen lipun alla purjehtivaa Maersk Alabamaa vastaan 350 meripeninkulmaa Somalian rannikosta. Aluksen kannella partioineet vartijat kuitenkin avasivat tulen, ja saivat merirosvot kääntymään.

Alus on sama, jonka kimppuun hyökättiin viime huhtikuussa. Tuolloin merirosvot saivat panttivangikseen laivan kapteenin Richard Phillipsin, jota pidettiin viisi päivää panttivankina pelastusveneessä.

Lopulta Yhdysvaltojen erikoisjoukot vapauttivat Phillipsin öisessä iskussa, ja tekivät kapteenista hetkessä maailmanlaajuisen julkkiksen. Kolme merirosvoa kuoli.

EU:n alueella partioiva merivoimien komentaja John Harbour arvioi, että toistuva hyökkäys samaa alusta vastaan on silkkaa sattumaa.

Merirosvojen toiminta Adenin lahdella on viime viikkoina jälleen lisääntynyt sadekauden päättymisen seurauksena.

Lähteet: AFP, AP