1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keski-Pohjanmaa

Näkemys Keski-Pohjanmaan suunnasta vaihtelee

Valtion hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä on päässyt sopuun Keski-Pohjanmaan suuntaratkaisusta. Sovun sisältöä sen sijaan tulkitaan eri tavoin eri puolueissa.

Keski-Pohjanmaa
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi Pohjanmaan uutisten haastattelussa.
Päivi Rautanen / YLE

Hallituksen ministerityöryhmä tekee asiasta linjauksensa huomenna, kun asiaa on käsitelty vielä kokoomuksen ja vihreiden ministeriryhmissä.

Hallitus päättää yhteistyösuunnasta lopullisesti perjantaina. Alue- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen mukaan pohjoisen suunnasta on selkeä polittinen päätös.

RKP ei hyväksy linjausta, jonka mukaan Keski-Pohjanmaan lopullinen yhteistyösuunta olisi pohjoinen, sanoo maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp). Valtioneuvoston poliittisesta linjauksesta joudutaankin äänestämään.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos pitää suuntaa selvänä.

- Asetuksessa on Keski-Pohjanmaan suunnaksi on mainittu selkeästi etelä. Erilliseen lausuntoon liittyvä kielellisten palvelujen selvityspyyntö ei tuo vuoden kuluttua muutosta tilanteeseen, arvioi Wideroos.

Samalla linjalla on Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo.

- Loppu hyvin kaikki hyvin. Olen työskennellyt vuosia Pietarsaaressa ja tiedän, että vuodessa ei kieltä opita.

Kansanedustaja Petri Salo ei myöskään usko, että nykyinen eduskunta enää ensi vuonna tekisi asiassa päätöstä. Vaaleihin on tuolloin aikaa enää kolme kuukautta.

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk) arvion mukaan ruotsinkieliset palvelut kuitenkin kyetään pohjoisessa järjestämään vuoden kuluttua. Käytännössä tämä hoidetaan kielikoulutuksella ja mahdollisesti tinkimällä vaadituista henkilöstövähennyksistä Pohjois-Pohjanmaalla.

Ratkaisuja maakuntien yhteistyöalueiden nimeämisestä ja muista aluehallintouudistuksen yksityiskohdista ei voida enää hallituksessa lykätä. Lykkääminen johtaisi siihen, että uudet virastot eivät pääsisi aloittamaan toimintaansa vuoden alussa.

Kajsa Kouvo ihmettelee

RKP:läinen Kokkolan kaupunginhallituksen edustaja Kajsa kouvo ei kieltenopettajana pidä mahdollisena sitä, että virkamiehet pystyisivät hankkimaan riittävän kielitaidon vuodessa. Hän ihmettelee siirtymäkausiratkaisua, sillä hänen mielestään palvelut olisi jo nyt mahdollista saada etelästä.

Ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta joudutaan pohtimaan erityisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen palvelujen osalta.

Lopullisesti maakuntien yhteistyöalueet lyödään lukkon valtioneuvoston ylimääräisessä kokouksessa ensi perjantaina. Ratkaisua ei voida enää lykätä. Lykkääminen johtaisi siihen, että uudet virastot eivät pääsisi aloittamaan toimintaansa vuoden alussa.

Lähteet: Yle Pohjanmaa

Lue seuraavaksi