yle.fi-etusivu

Kesän kaivauksissa löytyi esihistoriallisia vainajia ja heidän hauta-aarteitaan

Museoviraston tämänvuotinen kenttätyökausi osoittautui sangen tuottoisaksi. Merkittävin tuotos oli esihistoriallisen ajan kalmistolöytö Mikkelin Tuukkalassa. Historialliselta ajalta hieno löytö olivat muun muassa Iin poikkeuksellisen ehjät keskiaikaiset haudat.

kulttuuri
Arkeologeja kauvauksilla Keskellä hauta, jonka takana näkyy muiden hautojen jättämiä värjäymiä.
Tuukkalan kaivausten haudat näkyivät ensin värjäyminä maassa.Museovirasto

Esihistoriallisen ajan kenttätyökohteita oli tänä vuonna vähemmän kuin toissa kesänä, mutta tulokset olivat mielenkiintoista. Kaivauksia ja inventointeja tehtiin lähes 50 paikkakunnalla. Töihin ryhdyttiin valtaosin siksi, että alueet olivat tulossa rakennuskäyttöön.

Mikkelin Tuukkalan 800 - 1 000 vuoden ikäisessä kalmistossa oli seitsemän hautaa, joista kuudessa oli myös esineitä. Niiden perusteella yksi vainajista oli nainen, kaksi lapsia ja muut miehiä. Miehet olivat saaneet mukaansa pronssiheloitetun vyön ja tulentekovälineet ja useimmiten myös rautaveitsen. Naisen haudasta löytyi solkia ja pronssiketjun niveliä.

Toinen lapsista oli ilmeisesti vauraan perheen jälkeläinen, sillä hänellä oli suurimmat hauta-aarteet: muun muassa kaksi veistä, kaksi tulusrautaa, kaksi pronssiriipusta ja kolme hopeista korvakorua. Arvoituksellisesti hänen toisen silmänsä päälle oli asetettu pieni hopealevy.

Kaikki esihistoriallisen ajan kaivaukset ja niiden tulokset löytyvät tästä osoitteesta. (siirryt toiseen palveluun)

Salpalinja kartoitetaan

Historiallisen ajan kohteita tutkittiin kaikkiaan 26. Ennen muuta kaivettiin ennen 1700-lukua perustetuissa kaupungeissa Oulussa, Porissa, Raumalla, Haminassa ja Hämeenlinnassa. Iissä tutkittiin vanhan kirkon ja hautausmaan paikkaa ja löydettiin epätavallisen paljon luita ja ehjiä hautoja.

Helsingissä, Hangossa ja Vironlahdella puolestaan inventoitiin linnoituslaitteita, ja Ruotsinpyhtäällä kartoitettiin ja kaivettiin 1700-luvun sotilasleiriä. Myös ensimmäinen vaihe Salpalinjaa koskevasta inventointiprojektista saatiin käyntiin.

Kaikki historiallisen ajan kaivaukset ja niiden tulokset löytyvät tästä osoitteesta. (siirryt toiseen palveluun)

Helsingin vesissä piileksi rahakätkö

Meriarkelogeilla oli vilkas kesä, sillä tutkimus- ja inventointikohteita oli kahdeksan ja tarkastussukelluksia tehtiin 14 kohteeseen.

Nauvossa jatkettiin Egelskärin keskiaikaisen haaksirikkopaikan dokumentointia, ja Hangon satamassa tehtiin koekaivaus 1800-luvun alussa uponneeseen alukseen. Helsingin edustalta merestä paljastui ruotsalaisten kupariplootujen ja -kolikoiden kätkö 1660 - 1679-luvuilta.

Kaikki meriarkeologiset kaivaukset ja niiden tulokset löytyvät tästä osoitteesta. (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: YLE Uutiset